Ampialan kartano – Käkisalmen ruoka-aitta ja taitelijoiden kesäkoti

Käkisalmeen ei syntynyt 1800-luvulla venäläistä huvila-asutusta, vaikka kaupunki sijaitsi suhteellisen lähellä Pietaria. Venäläiset omistivat vain muutamia suurempia kartanoita ja ne siirtyivät suomalaisten omistukseen jo ennen vapaussotaa.
Yksi Käkisalmen alueen mahtikartano oli Joensuun Hovi, jonka laajat maa-alueet ulottuivat aivan kaupungin tuntumaan. Kartano oli venäläisen Leontjevin suvun omistuksessa. Kartano siirtyi kaupalla ensin agronomi Osvald Långille, joka puolestaan myi kartanon veljelleen Alexille.

Tämän jälkeen tilalle asteli kartanon omistaja Juho Ampiala Keski-Suomesta. Hän oli etsimässä viljavia maita maanviljelylle ja niitähän Karjalassa riitti. Käkisalmen maalaiskunnasta Ostaman järven rannalta Laatokkaan laskevan Pontuksen (Pontus Dela Garde) joen rannalta löytyi sopivan kokoinen tila rakennuksineen, jonka Juho Ampiala osti Kurkijoen maanviljelyskoulun johtaja Alex Långilta marraskuun 3 päivänä 1892 maksaen siitä 50 000 markkaa.

Vuoden 1896 kartanon katselmuksessa todettiin, että pellot olivat hyvässä kunnossa ja ne oli ojitettu ja aidattu. Viljelyspinta-alaa oli 19 ja viljeltyjä soita oli 53 hehtaaria. Niityistä 16 ha oli torpparien viljeltävinä ja 100 ha kartanon omassa käytössä. Tilalla oli 7 hevosta ja neljäkymmentä lypsävää lehmää ja 10 sikaa. Kartanossa toimi myös meijeri. Ampialan kartano toimitti Käkisalmen varuskunnalle maitoa vuosittain 70 000 litraa ja 2 400 kg voita. Suurimmillaan kartanolla oli maita 600 hehtaaria.

Tilalla oli hyvät kalavedet Vuoksen virrassa ja Ostaman järvessä. Palkollisina oli isäntärenki, neljä renkiä, kaksi piikaa ja meijerska. Rengeille maksettiin 200 mk vuodessa ja piioille 80 mk. Eli piian markka oli 40 penniä tuohon aikaan. Sadonkorjuuaikana kartanolla tarvittiin 150 mies- ja 150 naistyöpäivää.

Juho Ampialan aikana kartano toimi myös harjoittelutilana, jossa pehtoori hoiti työnjohdolliset työt, kasvihuoneiden ja puutarhan toiminnasta vastasi puutarhuri.

Juho Ampialalla oli melkoinen työ saada rahat riittämään kartanon talouden pidossa. Hovi oli aluksi myös ilman emäntää. Asia korjaantui, kun ensitapaamisesta vuonna 1891 alkanut kirjeenvaihto jämsäläisen Maria Ainan kanssa päätyi Juhon ja Marian Jämsässä 26.06.1894 vietettyihin häihin.

Kartanolle emäntä Jämsästä

Nuori rouva ei ollut aikaisemmin käynyt Käkisalmessa, mutta hovin nähtyään oli ollut näkemäänsä tyytyväinen. Lapsia Juholle ja Marialle syntyi kaikkiaan neljä: Ossi 1895, Eeva 1896, Aimo1898 ja Saara vuonna 1900.
Lapset kävivät ensin kiertokoulua, joka vastasi myöhempää alakoulua ja sen jälkeen heillä oli kotiopettaja, joka valmisti heitä oppikoulun pääsykokeeseen. Keskikoulu ja lukio olivat Käkisalmessa.

Kartanon päärakennus uusittiin isännän toiveesta kokonaan. Käkisalmelainen arkkitehti Harald Neovius suunnitteli tornin ja monenlaisia parvekkeita ja kuisteja sisältäneen hirsirakennuksen. Talossa oli lämmitettäviä huoneita 18 kpl. Lisäksi oli neljä huvilarakennusta joen varrella kesävieraita varten.

50-90 kesävierasta vuosittain

Vuodesta 1900 vuoteen 1936 saakka kartanossa majoitettiin kesävieraita. Tsaarinvallan aikana osa vieraista oli venäläisiä, upseeri- ja taiteilijaperheitä, jotkut vieraista harrastivat maalaamista ja olipa eräällä oikea taidesalonki Pietarissa. Vieraita oli myös Italiasta, Saksasta, Puolasta ja tietenkin Suomesta. Vieraita hankittiin lehti-ilmoituksilla pietarilaisissa sanoma­lehdissä.
Kouluissa luettiin tuolloin venäjää ja niinpä koulun rehtoria Betty Peroniusta pyydettiin auttamaan Ampialan väkeä ja hän käänsi aluksi kirjeet suomeksi. Myöhemmin kirjeenvaihdosta vastasi Eeva Ampiala.
Vieraat majoitettiin Ampialan huvilarakennuksiin ja kartanon kolmannen kerroksen huoneisiin.Aamukahvi vietiin vieraille sänkyyn. Muut ateriat syötiin yhdessä ruokasalissa.

Myös Juho Ampiala oli taiteellisesti lahjakas, josta syystä kartanosta kehittyi myös laajalti tunnettu suomalaisten taiteilijoitten kesänviettopaikka. Kesävieraiden ansiosta Laatokan rantamille kasvoi taiteilijasiirtokunta, joka antoi väriä ja loistoa pitäjän elämälle kesäkuukausien ajaksi. Vieraita oli 50 – 90 henkeä kesässä.

Vieraskirjasta saattoi poimia mm. nimet näyttelijä Mimmi Lähteenoja, joka oli kansallisteatterin kantavia voimia ja jokakesäinen vieras. Samoin kansallisteatterin näyttelijäpariskunta Ruth ja Jussi Snellman (Ruth oli Sibeliuksen tytär). Lapsuutensa Käkisalmessa viettänyt säveltäjä, urkuri Armas Maasalo perheineen.  

Näyttelijä teatterinjohtaja Aku Käyhkö, jonka veljenpoika oli Kipparikvartetin Kauko Käyhkö Taidemaalari Antti Väänänen. Taidemaalari Markus Collin, joka ei pitänyt Ampialan kaltaisista pehmeistä maisemista, ja siirtyi Varsinais-Suomeen maalaamaan. Taidemaalari Veli Kalima, Taimi Valjakka os. Rinne oli muotokuvamaalari ja kuvaamataidonopettaja, laulajatar Taru Valjakan anoppi.

Erkki Melartin läheisin

Kesävieraista Ampialan perheelle läheisin oli kuitenkin Erkki Melartin. Kun Juho Ampiala osti Joensuun Hovin 1892 hän oli 26 vuotias ja Erkki Melartin oli tuolloin 17 vuotias. Näin Erkki Melartin tutustui jo nuorena Ampialan väkeen ja kiinteä kanssakäyminen jatkui koko eliniän. Myöhemmin, kun Melartinin perhe oli muuttanut Käkisalmesta Savonlinnaan muodostui Ampialasta hänen lomakoti. Ampialan lapset muistivat Melartinin erityisesti yhteistä piiritanssi-illoista. Erkki oli ensimmäisenä piirissä. Kun ilmaantui joku uusi laulu, hän poistui sivuun ja pisti sävelet paperille. Eeva Ampiala kirjasi laulujen sanat ylös. Niin syntyi Melartinin 200 kansanlaulun kokoelma. Yleensä Erkki Melartin lomaillessaan vältti muita kesävieraita ja kävi harvoin muualla kuin entisessä kotitalossaan Tapiolassa.

Erkki majoitettiin talon arvokkaimpaan huoneeseen näkötornin alapuolella olevaan konttorikamariin, jossa oli musta barokkikalustus päällystetty tummanvihreällä samettikankaalla ja sängyn päädyt olivat leijonakuvioiset.  
Erkki Melartin harrasti myös maalaamista ja kiinnostus kuvataiteisiin syttyi myös Ampialan koko perheeseen, sillä Eeva ja Ossi opiskelivat Ateneumissa. Eeva valmistui kuvaamataidon opettajaksi, mutta Ossi joutui palaamaan kartanolle töihin, kun hänen isänsä äkillisesti kuoli vuonna 1921.

Ampialan kartano kesti sodan rasitukset ja se oli käytössä leirikeskuksena, mutta maat kartanon ympäristössä jäivät huolenpitoa vaille.  Vuoden 2016 tammikuussa Ampialan kartano paloi maan tasalle. Ampiala oli Karjalan tasavallan määräämä suojelukohde.