Aimo Pärssinen

Heinolan karjalaisten piirissä aktiivisesti toiminut Aimo Pärssinen on tehnyt vuodesta 1990 lähtien parikymmentä vierailua Karjalan alueelle, joista suurimman osan Käkisalmeen.  Pietarin matkoja on kertynyt tämän lisäksi useita.

Ensimmäinen matka Käkisalmeen sattui maailmanhistorian käänteessä vuonna 1990, sillä seuraavana vuonna Neuvostoliitto kaatui.

–         Matka oli erikoinen, sillä en ollut sitä ennen käynyt Neuvostoliitossa. Ehdin siis sen kokea senkin maan ilmapiirin ennen nykyisen Venäjän syntymistä.

Vilkas matkailu Käkisalmeen oli mahdollistunut jo vuonna 1989.

–         Se oli Gorbazovin aikaa, glasnostia, jolloin olot äkkiä vapautuivat ja kulttuurivaihto Suomeen sai uutta pontta.

Heinolan Myllykylästä matkaan lähti porukka, jossa oli muun muassa useita Pärssisen naapureita. Heidät majoitettiin paikallisiin perheisiin.

–         Kämppäkaverina minulla oli mies, joka oli saksalaista sukujuurta. Hänen isänsä oli aikanaan tullut töihin Waldhofille.

Pärssisen mukaan vastaanotto oli lämmin, ruokaa myöten.

–         Tyydyttävän hyvää bortch-keittoa.

Erikseen oli myös ruokapaikka lähistöllä.

–         Täytyy sanoa, että se ei kyllä ollut samaa tasoa. Niinpä perhehoito mainiosti korvasi ruokapuutteet.

Vierailut retkeläisten syntymäpaikoilla hoidettiin paikallisella taksikyydillä.

–         Minulle liikuttavin hetki tuli, kun taksi saavutti äidin kotipaikan Ylä-Puustissa. Näin sen ensi kerran omin silmin.

Paikka oli Pärssisen syntymäkoti.

–         Katselin kiviraunioita, kuten moni muukin oman sukunsa kotipaikan löytänyt. Kuten monissa Karjala-lauluissa, tämäkin paikka kasvoi tuomea ja pihlajaa.

Seurue ryhmittyi valokuvattavaksi tuvan rappusten paikalle.

–         Otettiin siinä muistokuvia. Se oli tunnepitoinen hetki, jota muistelen edelleen. Olin vain neljän kuukauden ikäinen, kun jätin sen paikan äidin sylissä edellisen kerran.

Omia muistikuvia hän oli kaivannut pitkään.

–         Äiti ja vanhempi sisar olivat kodista kyllä minulle kertoilleet, mutta nyt sain nähdä paikan omin silmin. Se siinä liikutti.

Mieleen tulivat myös äidin kertomukset evakkomatkasta.

–         Pako alkoi vuonna 1944 Näpinlahden asemalta. Evakkojen lastaus tapahtui siellä, koska olisi ollut pommitusten uhan takia liian riskialtista lastata Käkisalmen asemalla.

Evakkojuna ehti juuri Savonlinnaan, kun Elisenvaaraan tuli suurpommitus.

–         Pommitus vei hengen yli sadalta siviililtä. Aina sitä miettii, että monesta on selvitty ja todella huonostikin olisi voinut silloin käydä.

Pärssinen sai ensimmäisellä matkalla nähdä myös isän kotipaikan Norsjoella.

–         Hienoa, että se talo oli vielä pystyssä, ja asuttu.

Viimeisen Käkisalmi- matkan kotikylään Pärssinen teki vuonna 2018.

–         Se ehdittiin tehdä ennen kuin korona ja sittemmin sota keskeytti matkailun Karjalaan. Tämä viimeinen retki oli Käkisalmi-säätiön järjestämä.

Tuolloin 2018 käytiin myös Konevitsan luostarissa, joka – verrattuna ensimmäiseen matkaan 1989 – oli kokenut huomattavaa kohennusta.

–         Tällä käynnillä paikkoja ehostettiin vimmatusti. Työnjohtaja piti kovasanaista puhuttelua pihalla ahertaville työmiehille. Syykin selvisi. Meille kerrottiin, että kolmen päivän päästä itse presidentti Putin oli tulossa vierailulle luostariin.

Viimeiseltä retkeltä muistikuvaksi jäi kotitalon yläpuolella oleva kaunis männikköä kasvava mäki.

–         Norsjoen sivuhaara kulkee siinä notkelmassa. Ajattelin, että siihen olisi helppo rakentaa vaikkapa tekolampi. Kotitalon maisemissa olisi kaunista ja kivaa asua edelleenkin.

Maanviljelijän silmin Karjala olisi edelleenkin Suomen ”vilja-aitta” ja siksi huoltovarmuutta ajatellen iso menetys.

–         Karjalassa on viljelyn kannalta harvinaisen suotuisa ilmasto. Laaja Laatokan järvi vaikuttaa säätä lauhduttavasti ja tasaa talven vaikutusta paremmin kuin esimerkiksi eteläisessä Suomessa. Suomalainen vehnän viljely kuuluu siksi alkaneen nimenomaan Karjalan kannakselta.

Vuonna 1994 Pärssisellä tuli eteen Käkisalmen linnan 700-vuotisjuhlan matka jota edelsi Käki-säätiön samaan aiheeseen liittyvä juhla Heinolassa.

Muutoin juhla oli edustava, paikalla oli muun muassa Nyky-Käkisalmen, eli Priozerskin kaupungin johto.

–         Kuultiin paljon laulua ja soittoa. Erikseen oli vielä juhla kulttuuritalolla, missä nähtiin ohjelmaa sekä meiltä vierailijoilta, että paikalisilta asukkailta. Se oli kulttuurivaihtoa sanan syvimmässä merkityksessä.

Säveltäjä-sanoittaja Oiva Mättö kirjoitti juhlaa varten Muistojen käkisalmi -runon.

–         Se on minulla kansiossa edelleen ja lueskelen sitä joskus.

Juhlien yhteydessä myös sattui ja tapahtui.

–         Meidät oli silloin majoitettu Waldhofin klubirakennukseen. Kävi niin, että vieressä syttyi talo palamaan ja saimme seurata aitiopaikalta sammutustyötä.

Talo paloi iloisesti, vaikka paikalla oli palokunta.

–         Syy sammutustoimien hitauteen selvisi, kun näimme nurin ajetun palopostin, josta vesi virtasi katuojaa pitkin pois päin. Liekö palokunta tullessaan ajanut postin nurin?

Vahinko kertautui myöhemmin matkalaisille.

–         Majapaikkamme vaihdettiin Vapaa-aika -hotellille. Harmiksemme vessat eivät toimineet, kun ei niihin tullut vettä. Päättelimme, että tämäkin johtui palokunnan epäonnekkaasta sammutuskeikasta.

Samalla matkalla katsastettiin Pyhäjärven puolella Kuoppalampi, jossa Pärssisien isä kertoi aikanaan käyneensä ongella.

–         Me kävimme siellä nyt uimassa. Myös Koppalammella kävimme uimassa, mistä jäi mieleen taksikuski, venäläinen, joka oli ollut Suomessa sotavankina.

Vuonna 2000 Pärssinen matkasi Karjalan matkailun 10-vuotisjuhlille.

–         Silloin Käkisalmi-säätiö ja Pyhäjärvi-seura olivat molemmat paljon tekemisissä Priozerskin kaupungin kanssa. Käkisalmi-säätiön puolesta sain tilaisuuden käyttää puheenvuoron juhlassa.

Paikalla oli jälleen myös Priozerskin kaupungin johto, tosin johtajat olivat vaihtuneet sitten aiemman linnan juhlan.

–         Omasta puheesta voin mainita, että siihen aikaan keskusteltiin kovasti kulttuurillisen yhdyssiteen vahvistamisesta, jopa suomalaisvenäläisestä yritystoiminnasta Käkisalmen alueella. Muun muassa lahtelainen Luhta oli käynnistänyt Käkisalmessa toimintaa, samoin Waldhofin tiloissa oli ruotsalainen huonekaluliike Ikea.

2000-luvun alkupuolella seurasi retki Tali-Ihantalan muistomerkin paljastusjuhlaan.

– Tämä matka kuului Sirkka Sigrid Nenonen-Virtasen järjestämiin matkoihin.

Matka sattui samaan aikaan, kun oli Tali-Ihantalan taistelujen muistomerkin vihkiäisjuhla.

–         Paikalla oli arvioni mukaan pari tuhatta ihmistä. Mieleeni jäi entisen  puolustusvoimien komentajan Lauri Sutelan puhe, jossa hän muisteli taistelua yhtenä merkittävimpänä viime sotien aikana.

2000-luvulla Pärssinen oli mukana Koskelaisen retkikunnan Karjala-retkellä, jossa tutustuttiin Kannaksen alueen taistelupaikkoihin.

–         Kuljimme Viipurista Kanneljärven suuntaan. Kohteina olivat Summan taistelupaikat sekä Mannerheim-linjan osa, joka ulottui Karjalan kannaksen puolelle.

Retkeläiset pääsivät sivuamaan myös Venäjän suurehkoa Kamenkan varuskuntaa.

–         Tuntui jännältä, että he antoivat meidän ajaa sitä tietä läpi.

Kannelmäestä matka jatkui Siiranmäkeen. Käynti oli myös Raudussa sekä Äyräpäässä.

–         Äyräpään kirkonmäki jäi mieleen järkyttävänä paikkana, koska se oli niin kokonaan tykistökeskityksillä pommitettu. Siinä kohden pakostakin hiljentyi miettimään ja käsittämään, mitä sota on aikoinaan tarkoittanut.

–          

Muita retkiä tehtiin oman suvun kotipaikkaan, Käkisalmen maalaiskunnan Ylä-Puustiin.

–         Ehdin syntyä siellä, mutta lähdin äitini ja vanhemman siskoni mukana evakkoon 4 kuukauden vanhana.

Vuonna 2008 toteutui Käkisalmi-säätiön matka Sortavalan kautta Valamoon.

– Valamon matka oli vaikuttava. Eteneminen sujui nopeasti kantosiipialuksella, Sortavalasta meni vain noin 40 minuuttia Valamoon. Sen jälkeen taitettiin samalla aluksella vajaan tunnin matka Käkisalmeen. Kantosiipialukset olivat jo siinä vaiheessa nähneet parhaat päivänsä. Istuimet olivat revenneet ja ruostetta oli siellä täällä.

Mainittavia olivat myös Pärssisen sukuseuran pilkkimatkat Pyhäjärvelle ja Laatokalle.

–         Ensimmäinen järjestettiin vuonna 2012. Seuran puheenjohtaja Antero Pärssinen, eversti evp. oli tässä aktiviinen järjestäjä ja koollekutsuja. Kaikkiaan retkiä kertyi kolme.

Yhdellä retkistä vietettiin Anteron 75-vuotisjuhlat, joilla vierailivat muun muassa Käkisalmen museonjohtaja ja museoamanuenssi.

–         Tästä ja muista vastaavista kontakteista kehkeytyi lämmin suhde, joka johti siihen, että Käkisalmen museonjohtaja vieraili Suomessa Käkisalmi-juhlan  juhlapuhujana. Kalastamisesta ei ole paljon kertomista, sillä ei me lopulta kummoisia saaliita saatu mukaamme, ellei lämpimiä kulttuurisuhteita sellaisiksi voida kutsua.

Karjalaisuutta Pärssinen on vaalinut, paitsi retkeilemällä, myös osallistumalla aktiivisesti kotiseudulla Heinolassa karjalaisten järjestötyöhön ja tapahtumien organisointiin.

–         Vuodesta 1969 olen ollut mukana Karjala-seurassa, tällä hetkellä puheenjohtajana.

Käkisalmi-säätiön luottamistehtävissä Pärssinen on ollut vuodesta 1969, hallituksessa vuodesta 1984 aina viime vuoteen saakka.

• Aimo Pärssinen
  Syntynyt Käkisalmen maalaiskunnassa 8. 2.1944.
  Tehnyt pääasiallisen elämäntyön maanviljelijänä tilallaan Heinolan Myllykylässä.
  Vuodesta 1969 Heinolan Karjala-seuran toiminnassa mukana, tällä hetkellä puheenjohtajana.
  Karjala-Liiton Päijät-Hämeen piirin hallituksen jäsen, myös varapuheenjohtajana useita vuosia.
  Karjala-Liiton liittovaltuuston jäsen 2017-2023.
  Käkisalmi-säätiön hallituksen jäsen vuoteen 2022 saakka.