Erkki Heiskanen

Erkki Heiskanen on ollut vahvasti mukana Karjalan kulttuurisiteiden ylläpitämisessä toimien perinteen vaalijana, retkien järjestäjänä ja muistomerkkihankkeiden edistäjänä.

Käkisalmen linna, linnan museo sekä kirkko ovat keskeisiä paikkoja, joissa tätä työtä on tehty.

Linna on ollut vuosituhantinen idän ja lännen etuvartio, jonka ”omistaja” on moneen kertaan vaihtunut. Käkisalmen vaakunassa on osuvasti kuvattu kurki, joka tunnetaan vartijalintuna, kourassaan kuula.

–         Jos kuula putoaa, vartija herää.

Käkisalmen luterilainen kirkko ei ollut sodan jälkeen kovin hyvällä hoidolla. Se oli välillä muun muassa nuorisotalona. Tuli turmeli sisätilat 2010-luvulla.

90-luvulla, linnanmuseonjohtajan Maria Lihajan myötävaikutuksella saatiin 1930-luvulla valmistuneen rakennuksen kunnostus käyntiin.

–         Vuonna 2013 Lihaja liikemiesystävineen teki vierailun Suomeen. Tarkoituksena oli hankkia tukea ja rahaakin kunnostukselle, Delegaatio kävi muun muassa Lahden historiallisessa museossa, koska siellä oli Viipuri-näyttely.

Yhteistyö poiki suunnitelmia muun muassa kulttuuritalosta Käkisalmeen, samoin pysyvästä Suomi-näyttelystä kirkossa.

–         Lihaja onnistui aluksi saamaan sikäläistä rahoitusta kirkon kunnostamiseen. Ensisijainen asia oli kunnostaa katto, joka saatiinkin varsin nopeasti. Lahden keskustelujen jälkeen saatiin myös ikkunat puitteineen. Mikä yllättävää, kunnostettu ulko-ovi muistutti hyvin paljon alkuperäistä.

Hankkeiden jatko ei kuitenkaan ollut suoraviivainen.

–         Poliittiset suhdanteet Suomen ja Venäjän välillä vaihtelivat, joten edistymiset ja viivästymiset tapahtuivat niiden mukaan. Tämä koski eritoten sotilaallisia muistomerkkejä. Nyt, vuonna 2023, kaikki kulttuurivaihto ja hanketoiminta on kokonaan poikki.

Retkitoimintaan Heiskanen osallistui muun muassa Suvannon seudun pitäjäyhteisöjen jäsenten kanssa.

–         Oli muun muassa sellainen projekti, että vuorotellen esiteltiin toisillemme omia kotipaikkojamme. Kun oman kotiseutuni Käkisalmen vuoro tuli vuonna 2010 sain idean, että voisimme mennä pintaa syvemmälle.

Heiskanen otti matkalle asiantuntijoiksi geologin ja arkeologin. Näin geologi Matti Saarnisto ja arkeologi Aleksandr Saksa liittyivät retkeläisiin.

–         Retken ohjelmaan kuului geologisten ja arkeologisten kohteiden lisäksi käynti Suotniemen fajanssitehtaan paikalla. Tehtaasta on jäljellä jäänteitä, mutta tehtaan tuotteisiin pääsee nykyisinkin tutustumaan museoissa. Esimerkiksi Heinolan museossa on Suotniemi-esineistöä.

Suotniemestä löytyi myös uhrikiviä, joita kuppikiviksi myös kutsutaan.

–         Kuppeihin kaadettiin vodkapullosta ”normaalit” uhrit.

Konevitsa tunnetaan kirkollisena turistikohteena, mutta harvemmin nousee esille, että se on myös geologisesti kiinnostava paikka.

–         Saarniston opastuksella kävimme havainnoimassa Laatokan muinaisia rantavalleja, jotka olivat sillä kohdalla olleet huomattavan korkealla verrattuna nykyisiin vedenpintoihin.

Heiskanen teki kaikkiaan kymmenkunta retkeä Käkisalmeen. Suurin ponnistus oli kirkkopihaan rakennettu muistomerkki.

–          Sen projektin parissa meni kaikkiaan noin viisi vuotta vuodesta 1991 vuoteen 1996. Juri Derjabinin ja opetusministeriön suotuisalla avustuksella hanke saatiin maaliin.

Monien vaiheiden jälkeen muistomerkistä tuli paljon pienempi kuin oli ajateltu.

–          Sen suunnitteli arkkitehti Kauko Kokko. Mutkia tuli muun muassa sen vuoksi, että kaupungin johto vaihtui välillä ja keskustelut piti aloittaa uudelleen.

Myös erimielisyydet itse aiheesta hidastivat lupaprosessia ja rakennustöitä.

–         Venäläisten näkemys oli, ettei kirkon pihaan ollut haudattu suomalaissotureita. Me taas tiesimme, että heitä oli siellä tarkalleen 105. Hautajaisista otetut valokuvat lopulta vakuuttivat venäläisviranomaiset.

Muistomerkissä on betonisydän, joka on vuorattu lohkotuilla graniittikivillä. Keskellä on vajaan metrin korkuinen risti, joka on Corten-terästä.

–          Kyseessä on seostettu, säänkestävä teräslaatu, josta sade irrottaa hapettumisprosessin avulla ruosteen väriä. Ruosteen oli tarkoitus symboloida ristiin tippuvaa Kristuksen verta.

Kun retkeläiset palasivat pari vuotta myöhemmin, oli joku hyvää tarkoittava henkilö maalannut ristissä olevan ruosteen piiloon.

Ristin vihkiäistilaisuus saatiin järjestetyksi heinäkuussa 1996.

–          Väkeä tuli linja-autolasteittain ympäri suomea. Vihkimyksen suoritti kenttäpiispa Hannu Niskanen. Urakoitsija tarjosi kahvit ja ryyppyäkin oli venäläiseen tapaan tarjolla. Viinakset jäivät koskematta, sillä seurueessa ei ollut niille tarvetta.

Hankkeella oli myös sitkeää vastustusta.

–         Vastustuksesta muistutti paikalle jäänyt urakoitsijan kuorma- auto, jolla muistomerkkikivet oli tuotu suomesta. Auto oli joutunut tuhopolton kohteeksi.

Heiskanen oli mukana hankkeessa, jossa tehtiin Keljan taistelun muistomerkki.

–         Se oli myös noin viiden vuoden projekti. Sakkolalaiset olivat tässä kaikkein aktiivisimpia, hoidellen yhteyksiä venäläisiin kuntapäättäjiin.

Kaarlahden graniitista valmistettu muistomerkki saatiin Keljan kylän Runteenmäelle onnistuneesti paikalleen vuonna 2009.

–         Muistomerkkihankkeet ovat osa Käkisalmi-perinnetyötä, johon olen sitoutunut. Se on tapani osoittaa kunnioitusta menneiden polvien työlle ja uhrauksille.

Seuraavaksi Heiskasella on työn alla Heinolassa 27.12.24 järjestettävä Keljan taistelun 85-vuotismuistojuhla.

Sotaveteraanien tukiyhdistys Iltarusko teki retkiä Karjalaan, joilla Heiskanenkin oli mukana.

–         Nämä matkat suuntautuivat sotahistorian taistelupaikoille. Kävimme toki myös Käkisalmessa. Tapoihin kuului kajauttaa Karjalaisten laulu linnanpihalle rakennetulla lavalla.

Iltaruskon retket ovat jatkuneet myös rajan sulkeuduttua, tosin Suomen puolella oleville taistelupaikoille.

Evakoilla on hyvin harvoin säilynyt kotiin ja kotiseutuun liittyviä esineitä, kosla lähtö oli nopea ja kuljetusmahdollisuudet rajalliset.

Käkisalmelainen Lauri Komonen oli tässä suhteessa poikkeus.

–         Kun Komonen kevättalvella 1940 pakkasi evakkorekeä, hän ehti ottaa Käkisalmen kirkosta mukaan neljä evankelistapatsasta. Patsaat, jotka olivat alun perin Käkisalmen kirkon saarnastuolin ulkokehällä, on sijoitettu Heinolan Sinilähteen rukoushuoneen seinälle.

Niin ikään 272 kiloa painava kirkonkello ehdittiin ottaa talteen sodan jaloista.

–         Kello on valettu Bochumissa Saksassa vuonna 1897. Kello oli pitkään Purolan tilan ladossa Nynäsinlahden eteläpäässä, ennen kuin se saatiin paikalleen vuonna 1957 valmistuneeseen rukoushuoneeseen.

Sinilähteelle muodostui karjalaisyhteisö, koska myös Heiskasen äidin kotikylän Pärnän asukkaat muuttivat lähes kaikki Heinolaan asettuen asumaan Karjalantien vaiheille, Nynäsin kartanon entisille maille, jotka tuolloin kuuluivat jo UPM-metsäyhtiölle.

–         Isäni sai työn sotasokeiden kurssikeskuksen talonmiehenä vuonna 1950, josta lähtien perheemme asui alueella vuoden 1959 syksyyn.

Vuosittaiset Käkisalmi-juhlat ovat Heinolassa tärkein foorumi karjalaisen kulttuurin vaalimiseksi.

–         Kun siirryttiin takaisin kaksipäiväiseen juhlaan, toi se lisää työtä, mutta myös positiivista painoarvoa juhlalle. Tämä on sitä perinnetyötä, jolla pidämme omat juuret elävinä.

Sota Ukrainassa on aiheuttanut sikäli erikoisen tilanteen, että yleisön kiinnostus talvisotaa ja jatkosotaa, samoin kuin evakkokysymystä kohtaan on lisääntynyt.

–         80 vuotta sitten tapahtuneet asiat ovat yhtäkkiä päivänpolitiikkaa.

• Erkki Heiskanen
  Syntynyt Heinolassa 1949.
  Käkisalmi-säätiön hallituksen jäsen yli 30 vuotta.
  Heinolan seudun karjalaiset, nykyisin Heinolan Karjala-seura, hallituksen jäsen. 
  Heinolan Sotainvalidit ry:n ja Sotiemme veteraanien Perinnehuone ry:n hallituksen jäsen.
  Talvisodan erillinen pataljoona 6, Karjalaispataljoona, perinneyhdistyksen jäsen.