Käkisalmen varhaisvaiheet
Tarinan mukaan Käkisalmi perustettiin siihen paikkaan, missä ensimmäisen kerran kuultiin käen kukkuvan. Nimen jälkiosa viittaa salmeen, joka muodostui tärkeäksi kauppareittien risteyskohdaksi. Alun perin alueella sijaitsi karjalainen suurkylä sekä siihen liittyvä puinen kylälinnake.
Historiallisesti Käkisalmesta tuli monien valtataisteluiden keskus. Ruotsi ja Venäjä, sekä lännen että idän kirkot, kilpailivat alueen poliittisesta ja hengellisestä hallinnasta vuosisatojen ajan. Rauhansopimuksia solmittiin useita, mutta alue pysyi jatkuvien kiistojen kohteena.
1300-luku ja kronikat
Ensimmäinen kirjallinen maininta Käkisalmen linnasta löytyy ruotsalaisesta Eerikin kronikasta. Sen mukaan vuonna 1294 ruotsalaiset valtasivat Käkisalmen polttamatta sitä, surmasivat pakanoita ja veivät vangit Viipuriin. Novgorodilainen kronikka kertoo puolestaan, että ruotsalaiset perustivat vuonna 1295 pienen kaupungin, jonka novgorodilaiset pian polttivat.
Kansantarun mukaan linnaa yritettiin alun perin rakentaa ylemmäs Vuoksen varrelle, mutta rakennukset romahtivat aina yön aikana. Lopulta unessa annettiin ohje rakentaa linna sinne, missä käki jäi kukkumaan kuivaan puuhun – ja näin Käkisalmen linna sai lopullisen paikkansa.
Vaikka linnan nimen alkuperä liittyy käkeen, Käkisalmen vaakunassa on kuitenkin kurki. Sen jalassa oleva kivi symboloi vartijalinnoituksen valppautta – jos lintu torkahtaisi, kivi putoaisi ja herättäisi sen.

Laatokan luostarit: Valamo ja Konevitsa
1400-luvulla Käkisalmi kuului jo idän kirkon hengelliseen vaikutuspiiriin. Valamon ja Konevitsan luostarit olivat alueen merkittäviä keskuksia, ja erityisesti Konevitsan luostari sijaitsi vain noin 40 kilometrin päässä Käkisalmesta.
Pähkinäsaaren rauha vuonna 1323 jakoi Karjalan poliittisesti ja uskonnollisesti kahtia. Tämä jakolinja synnytti vuosisatojen mittaiset ristiriidat länsimaisen katolisen ja ortodoksisen kirkon välillä.
Käkisalmen luostarit ja arkeologiset Löydöt
Vuoden 1500 verokirja on tärkeä historiallinen dokumentti, joka antaa tietoa Käkisalmen seurakunnasta ja sen kirkoista. Käkisalmessa toimi kolme luostaria: Pyhän Georgioksen naisluostari, Pyhän Nikolaoksen luostari ja Pyhän Johanneksen luostari.
Vuonna 1929 arkeologi Antti Komonen teki kaivauksia Käkisalmessa ja löysi mahdollisen kolmilaivaisen kirkon kivijalan sekä luostarin rakennusten jäänteitä. Ruotsalaisten epäillään käyttäneen luostarin tiiliä linnan rakennustöissä.

Käkisalmi ja kaupankäynti
1500-luvulla Käkisalmen asukasluku oli noin tuhat. Kauppiaita oli 60, joista 21 kuului “parhaiden miesten” veroluokkaan. Kalastus oli merkittävä elinkeino, ja Moskovan suuriruhtinas piti erityisesti Käkisalmen lohista – niitä pidettiin koko valtakunnan herkullisimpina.
Kirkko ja kauppa olivat tiiviisti yhteydessä toisiinsa, ja seudun vauraus näkyi myös kirkkorakennuksissa. 1500-luvulla Käkisalmessa oli jo noin 200 taloa, ja asutus levisi linnasaaren läheiseltä Spaskin saarelta mantereen puolelle 1600-luvulla.
Ruotsinvallan aika ja Stolbovan rauha
Ruotsin Pontus de la Gardie valloitti Käkisalmen vuonna 1580. Linnan juhlavaloitusta varten teurastettiin 139 nautaa. Kuitenkin Täyssinän rauhassa 1595 Käkisalmen lääni palautui Venäjälle.
Ruotsi valloitti Käkisalmen uudelleen vuonna 1611, ja Stolbovan rauhassa 1617 alue liitettiin pysyvästi Ruotsiin. Ortodoksinen väestö pakeni osittain Venäjälle, ja tilalle siirrettiin asukkaita Viipurin Karjalasta ja Savosta.
Ruotsalaiset suhtautuivat ortodokseihin epäluuloisesti. Heitä ei haluttu ottaa linnoitukseen edes päivätyöläisiksi, ja ortodoksipapit velvoitettiin opettamaan luterilaista katekismusta seurakuntalaisilleen.

Venäjänvallan aika
1700-luvulla valta vaihtui jälleen. Suuren Pohjan sodan aikana Venäjä valloitti Käkisalmen 1710, ja Pietari Suuri juhlisti voittoa lyöttämällä muistomitalin.
Uudenkaupungin rauhassa 1721 raja asettui nykyisen kaltaiseksi, ja Käkisalmen lääni ja Viipurin alue yhdistettiin. Luterilainen kirkko sai turvatun aseman, mutta kreikkalaiskatolinen seurakunta jäi Pietarin hiippakunnan alaisuuteen.
Käkisalmi 1700- ja 1800-luvuilla
Venäjän vallan aikana Käkisalmen asukasluku kasvoi. Vuonna 1728 alueella oli noin 460 asukasta, ja vuonna 1750 jo 750 henkeä.
Luterilainen kirkko rakennettiin 1759, ja sitä käytettiin 150 vuoden ajan, kunnes venäläiset polttivat sen vetäytyessään vuonna 1941. Kreikkalaiskatolinen väestö kasvoi jälleen, ja Valamon ja Konevitsan luostarit jälleenrakennettiin.
Kaupankäynti säilyi elinvoimaisena. Käkisalmen kalastajat, kuten suvut Repo, Sihvo, Komonen, Kiuru, Kuosa ja Lankinen, palasivat sodan jälkeen harjoittamaan perinteistä elinkeinoaan.
Käkisalmi on historiansa aikana ollut tärkeä kaupan, uskonnon ja sotilaallisten tapahtumien keskus. Sen sijainti Vuoksen varrella teki siitä halutun linnakkeen niin Ruotsille kuin Venäjällekin. Vaikka kaupunki on kokenut monia vallanvaihdoksia ja konflikteja, se on säilyttänyt merkityksensä vuosisatojen ajan.
Venäläiset kauppiassuvut saapuvat
Kun Käkisalmi sai uudelleen kaupunkioikeudet vuonna 1748, kaupungissa oli jo entuudestaan vanhoja kauppiassukuja, kuten Liimatta, Kuha ja Franz. Venäläisen sotaväen mukana saapuneita kauppiassukuja edustivat Artamov, Koskov, Lisitzin, Andreov ja Ivanov. Monet sotilaskaupustelijat pyrkivät jäämään pysyvästi Käkisalmeen.
Kun maistraatti aloitti uudelleen toimintansa, valittiin Andreas Uhreniuksen rinnalle pormestariksi kauppias Nikolai Andreov. Raatimiesten joukossa olivat myös Ivan Koshilov ja kaupunginvanhin Gaurila Lisitzin. Virkamiehet vannoivat valansa kreikkalaiskatolisessa kirkossa pastori Ivan Romanovin läsnä ollessa. Pöytäkirjaa piti Matfei Kofnov. Jo vuoden 1731 henkikirjoissa esiintyi monia venäläisiä porvareita.

Turun rauha 1743 ja kielten kirjo
Pikkuvihan (1741–1743) aikana Käkisalmen linna toimi sotajoukkojen keskuksena ja sen kunnostustöihin osallistui koko maakunnan talonpoikia. Turun rauhassa vuonna 1743 raja siirtyi Kymijokeen, jolloin syntyi ns. Vanha Suomi, johon jäivät myös Lappeenranta ja Sortavala. Samana vuonna perustettiin Viipurin hengellinen hallitus huolehtimaan kreikkalaiskatolisista seurakunnista.
1780-luvulla Käkisalmen porvaristo ja kauppiaat olivat nelikielisiä, ja huomattava osa oli venäläisiä kupetseja (kauppiaita). Virkamiehistössä oli saksalaista ainesta, ja ruotsia puhui kaupungin sivistyneistö. Tavallinen kansa käytti pääasiassa suomea, mutta osasi myös ns. halkovenäjää, jota tarvittiin rahdinajossa. Suomi oli kuitenkin kaikkien käytössä jossain määrin.

Laatokan rannan rukoushuone
1740-luvulla rakennettiin Vuoksen ja Laatokan yhtymäkohtaan kreikkalaiskatolinen rukoushuone. Kun Laatokan vedenpinta nousi tavattoman korkealle vuosina 1805–1807, pyhäkkö siirrettiin hiekkaiselle rantatörmälle satamalaiturin lähelle. Sen kullattu kupoli toimi maamerkkinä merenkulkijoille ja kalastajille. Pyhiinvaeltajat ja merimiehet muistivat rukoushuonetta almuillaan satamaan saavuttuaan.
Rautatien rakennustöiden vuoksi rukoushuone siirrettiin myöhemmin Haminan kentälle. Työmaalla löytyi Pyhän Georgioksen luostarin jäännöksiä. Rappeutunut rukoushuone purettiin lopulta vuonna 1936.

Käkisalmen ja Laatokan piispa
Käkisalmen nimen esiintyminen “Käkisalmen ja Laatokan piispan” arvonimessä kertoo seurakunnan tärkeästä asemasta Karjalan kreikkalaiskatolisten joukossa. Tätä arvonimeä kantoivat muun muassa Novgorodin seminaarin rehtori Parfenij Sobkovskij, Troitsko-Sergejevin lavran varajohtaja Innokentij Netschajeff ja Timofei Sokolov eli Tihon Zadonskilainen, joka myöhemmin julistettiin pyhimykseksi vuonna 1861.
Aleksandr Suvorov ja Käkisalmen varuskunta
Sotamarsalkka Aleksandr Suvorov kävi useasti Käkisalmen linnoituksessa Katariina II:n lähettämänä. Suvorov seurusteli aktiivisesti paikallisen väestön ja sotilaidensa kanssa. Kun vuonna 1791 syntyi huoli Kustaa III:n mahdollisista sotatoimista, Suvorov teki tarkastuskierroksen Vanhan Suomen linnoituksissa. Käkisalmessa hän ehdotti linnan puolustuksen vahvistamista.
Suvorov tunnettiin syvästä uskonnollisuudestaan ja osallistui linnoituspaikkakuntien seurakunnalliseen elämään. On hyvin mahdollista, että hän osallistui myös Käkisalmen seurakunnan toimintaan.

Uusklassinen kaupunkikuva
Vuonna 1797 Suomen kaupungeille laadittiin uusklassillinen asemakaava, joka vaikutti myös Käkisalmessa. Kaupunki sai selkeäpiirteisen ja sopusuhtaisen ilmeen. Venäläisten kauppiaiden komeat talot hallitsivat kaupunkikuvaa.
Kreikkalaiskatoliset käyttivät tähän aikaan Uudella linnalla sijaitsevaa entistä luterilaista kirkkoa. 1800-luvun alkuvuosina seurakunnan johtajina toimivat muun muassa P. Ioannov ja P. Amosov.

Uusi kirkko ja kuuluisa arkkitehti
Vanha luterilaisilta peritty kirkko alkoi rappeutua, joten päätettiin rakentaa uusi kreikkalaiskatolinen kirkko. Sen suunnitteli maailmankuulu italialais-ranskalainen arkkitehti Louis Tullius Joachim Visconti, joka tunnetaan muun muassa Napoleonin hautamuistomerkin suunnittelijana.
Kirkko rakennettiin Pyhän synodin toimesta ja se vihittiin käyttöön 11. joulukuuta 1847. Sen ikonostaasi oli peitetty hopeavaipalla ja sen koristeluun kuului muun muassa Herran Kaikkivaltiaan kuva kupolissa sekä neljän evankelistan kuvat seinillä. Kirkon arvokkaisiin lahjoittajiin kuuluivat Artemjev, Bojarinov ja Lisitzin.

Teollisuus ja kaupankäynti
Ennen 1800-lukua Käkisalmessa ei ollut varsinaista teollisuutta. Kaupunki oli kuitenkin yksi parhaista paikoista parkin hankintaan. Parkkia kerättiin erityisesti Pietarin nahkateollisuuden tarpeisiin. Myös paikallisesti toimi nahkatehtaita: Makkim Timojev perusti tehtaan vuonna 1789 ja Paul Leontjev vuonna 1858.
Kuvernementtisihteeri Löfström ja kauppias Arseni Artemjev havaitsivat, että posliiniastioille oli kysyntää maailmankaupunki Pietarissa. He perustivat Suotniemen kylään fajanssitehtaan, jonka tuotteet olivat erittäin kysyttyjä. Tehdas toimi 52 vuotta ja sen mestarina toimi porsliininvalmistuksen salat tunteva Uljanov.
Myös viinateollisuus oli tuottoisaa. Kauppias Ivan Panschinilla oli kaupungin viinanmyyntioikeus 1790-luvulla. Nikolai Lisitzin haki viinatehtaan perustamislupaa vuonna 1850, ja vuonna 1857 Andrei Lisitzin ja Feodor Andrejev kilpailivat viinan sekä oluen valmistus- ja tarjoiluoikeuksista. Feodor Andrejev joutui vuonna 1836 syytteeseen paloviinan myynnistä rommin nimellä. Kansalaiset hankkivat viinaa myös salakaupasta, muun muassa Pietarin kävijöiltä. Raatimiehet Paulov ja Jakolev valvoivat viinateollisuutta tarkastajina vuonna 1868.

Venäläiset kauppiaat Käkisalmessa
1800-luvun alussa Käkisalmen kauppiaskunnassa venäläisten osuus oli merkittävä. Vuonna 1828 kolmestatoista kaupungin kauppiaasta kymmenen oli venäläisnimisiä. Suomen sodan (1808–1809) aikaan Käkisalmesta muutti pois suomalaisia kauppiassukuja, kuten Kuha ja Liimatta. 1800-luvulla kauppiaiden nimet olivat seuraavat:
Vuonna 1822: Ivan Matvejev, Peter Gren, Nikolai Kannin, Grigorej Pospejev, Toka Kannin, Yrjö Kokko, Denis Kannin, Vasili Lisitzin, Semen Tikarev, Vasili Andrejev, Leontjev Anisionov, Prokofej Bojarinov, Pekka Riski.
Vuonna 1858: Teodor Andrejev, Andrei Sittnikov, Nikolai Koslev, Roman Casa, Andrei Kannin, Ivar Kannin, Vasili Paulov, Nikolai Severinov, Andrei Lisitzin, Vasili Tikarev, Alexander Kaljunen, Ivan Alexandrov, Peter Bojarinov, Semen Bojarinov, Vasili Vasiljev, Alexei Oresnikov, Petter Hämäläinen, Mihail Adaridi.
Monet venäläiset kauppiassuvut olivat asettuneet Käkisalmeen jo 1700-luvun lopulla. Vuoden 1770 henkikirjoissa mainitaan Gaurila Lisitzin ja Nikolai Andreov. Näiden sukujen verkostot ulottuivat Pietariin ja muihin Venäjän alueisiin sekä Suomessa Sortavalaan ja lähiseuduille. Heidän kaupankäyntinsä oli erityisen kannattavaa Pietarin kanssa. Vaikka he säilyttivät venäjän kotikielenään, he omaksuivat osittain ruotsalaisvallan aikaisia kauppatapoja. Kauppiaat olivat vauraita ja heidän komeat talonsa leimasivat kaupunkikuvaa. Myös laukkukauppiaat ja maakauppiaat myivät tavaroitaan laajalti.

Andrejevin testamentti ja sen vaikutukset
Andrejevit olivat merkittävä kauppiassuku Käkisalmessa. Nikolai Andrejev valittiin kaupungin toiseksi pormestariksi jo vuonna 1784. Kauppias Vasili Andrejevin tytär, Avdotja (Eudokia) Andrejev, teki testamentin, joka vaikutti kaupungin kehitykseen monella tapaa.
Avdotja syntyi Käkisalmessa 2.2.1800. Hän sai perinnöksi 105 709 ruplaa veljensä Feodorin kuoltua vuonna 1871. Samana vuonna hän laati testamentin, jossa hän määräsi huomattavia lahjoituksia kaupungille:
• 1 000 ruplaa ortodoksiselle kirkolle ja esirukouksiin perheensä puolesta.
• 500 ruplaa kirkon alttarinovien koristeluun kullatulla hopealla.
• 2 000 ruplaa kirkon ympärille rakennettavaan rauta-aitaan.
• 5 000 ruplaa tontin ostamiseen ja pappilan rakentamiseen.
• 20 000 ruplaa uuden kirkon rakentamiseen perheensä hautojen yhteyteen.
• 40 000 ruplaa kansakoulun perustamiseen Käkisalmeen.
Kansakoulu perustettiin vuonna 1876 ja se toimi pääasiassa testamenttivaroilla 21 vuotta. Myöhemmin varoja käytettiin myös Käkisalmen reaali- ja porvarikouluun. Tämä koulu toimii nykyään Turun Normaalikouluna.
Andrejev myös lahjoitti varoja katuvalaistuksen järjestämiseen ja luterilaiselle seurakunnalle kynttiläkruunuihin sekä urkuihin. Hänen perintövarojaan käytettiin myös kylpylaitoksen rakentamiseen vuosina 1895–1897. Lisäksi hänen talonsa tontti lunastettiin kaupungille puistoalueeksi.

Kaikkien pyhien kirkko
Andrejevin testamentin mukaisesti rakennettu Kaikkien Pyhien kirkko valmistui vuosina 1890–1892. Arkkitehti Jac. Ahrenberg suunnitteli sen, ja Suomen ensimmäinen kreikkalaiskatolinen arkkipiispa Antoni vihki kirkon käyttöön 2.6.1894. Andrejevit haudattiin kirkon alle.
Hautausmaakirkkoa rakentamaan tulleet työläiset jäivät asumaan alueelle, ja näin syntyi ns. Uusi kaupunki, jossa asui 1939 mennessä monia kreikkalaiskatolisia perheitä.
Käkisalmen merkittävimmät kauppiaat
Bojarinovien kauppaliike perustettiin vuonna 1877. Kauppias Nikolai Bojarinov tunnettiin erinomaisena urheilijana, erityisesti luistelijana. Hän oli myös kaunoluistelun Euroopan mestari.
Poljakovin sekatavarakauppa perustettiin 1855. Arsen Poljakov vaikutti kaupunginvaltuustossa ja tuki paikallista taidetta.
Lisitzinit olivat tunnettu kauppiassuku, jolla oli viinatehtaita ja korkeasti arvostettu kauppaliike. Aleksandr Lisitzin tunnettiin sivistyneenä ja hienostuneena kauppiaana.
Aleksandrovin liike oli yksi Käkisalmen pitkäikäisimpiä. Heillä oli myös suuri maatila Sakkolan Kiviniemessä.
Muita tunnettuja kauppiaita olivat Kapiton Kannin, M. Karmasin, T. Wolkov ja Ivan Ivanov.

Käkisalmen kauppayhdistys
Vuonna 1879 perustettiin Käkisalmen kauppayhdistys, jossa olivat mukana muun muassa M. Karmasin, W. Aleksandrov, D. Bojarinov ja A. Lisitzin. Yhdistyksen jäsen Juho Lallukka teki aloitteita kaupungin talouselämän kehittämiseksi.
Näiden kauppiaiden ansiosta Käkisalmi kehittyi merkittäväksi kaupankäynnin ja teollisuuden keskukseksi Karjalassa.
PAULOV – MERKITTÄVÄ KÄKISALMELAINEN
Eräs tunnetuista käkisalmelaisista kreikkalaiskatolisista oli todellinen valtioneuvos Ivan Paulov. Hän syntyi Käkisalmessa vuonna 1857 ja kuoli siellä vuonna 1933. Paulov toimi Suomen Pankissa Pietarissa vuosina 1878–1881, minkä jälkeen hän palasi kotikaupunkiinsa isänsä kuoleman vuoksi täyttämään avoimeksi tullutta kunnallisraatimiehen tointa sekä valtuuston sihteerin ja kaupungin kamreerin tehtäviä. Näissä viroissa hän oli vuoteen 1895 saakka. Tämän jälkeen Paulov siirtyi Pietariin Suomen ministerivaltiosihteerin viraston rahaston- ja taloudenhoitajaksi vuoteen 1918 saakka. Vuosina 1895–1918 hän toimi myös keisarin yksityisen suomalaisen käsikassan rahastonhoitajana ja esittelijänä. Paulov edisti Pietarista käsin tärkeää rautatiehanketta Hiitola–Käkisalmiradan rakentamiseksi. Jouduttuaan Pietarissa useita kertoja vallankumouksellisten käsiin hän pääsi lopulta pakenemaan Suomeen.

Käkisalmen kartanot
Heikkojen liikenneyhteyksien vuoksi venäläinen huvila-asutus ei levinnyt Käkisalmessa merkittävästi. Venäläiset omistivat kuitenkin muutamia suuria kartanoita pitäjän alueella, mutta ne siirtyivät suomalaisten omistukseen jo ennen vapaussotaa. Väestösuunnaltaan suomalaistuminen tapahtui myös kaupungissa.
Kostromalainen kunniaporvari Feodor Artemjev osti vuonna 1864 Suotniemen tehtaan ja merkittävän osan maatilaa. Hän oli naimisissa Prokovievna Bojarinovin kanssa, ja tila siirtyi vaimon omistuksesta pojalleen Arsenille, joka toimi myös kauppiaana. Maatilalla toimi tuolloin vielä fajanssitehdas ja höyrymylly.
Suotniemen toinen kartano, Suikanlahti, säilyi hovineuvos Schdanovin perillisten hallussa 1900-luvun alkuun saakka, mutta uudet omistajat olivat suomalaisia.
Joensuun kartanon omistajan Pavel Leontjevin kuoltua vuonna 1891 kartano siirtyi hänen veljilleen Nikolaille ja Wasilille. Wasili tunnettiin iloluontoisena juhlijana, jonka perhe oli lähettänyt Pietarista maaseudulle rauhoittumaan, mutta hän jatkoi riehakasta elämäänsä. Hän ei juurikaan keskittynyt tilanhoitoon, mutta kokeili uusia karjarotuja. Jalosukuiset hevoset ja koirat olivat hänen intohimonsa, ja kartanon valjakoiden vauhti muistettiin pitkään. Osa tilasta muodostui myöhemmin Ampialan kartanoksi.

Käkisalmen rahastot
Venäläiset kauppiaat perustivat useita yleishyödyllisiä rahastoja, kuten Maria ja Wladimir Aleksandrovin, Adarinin (sairaalaa varten), Varvara Lisitzinin (kirjastoa varten) ja Helena Kanninin (köyhiä ja sairaita säätyhenkilöitä varten) rahastot.
Entinen luutnantti Tsernosvitov lahjoitti vuonna 1855 köyhien lasten koulua varten 500 ruplaa. Käkisalmessa naiset ottivat koulun perustamisen tehtäväkseen, ja tästä sai alkunsa Käkisalmen kaupungin Rouvasväenyhdistys, joka toimii edelleen Helsingissä. Se piti köyhäinkoulua, auttoi nälkävuosina hädänalaisia, perusti käsityökoulun ja palkkasi diakonissan. Tähän yhdistykseen kuului jäseniä ilman kieli- ja kansallisuusrajoja. Käsityökoulu jatkaa nykyisin toimintaansa Mikkelin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksena.

Vaikeudet kohtaavat Käkisalmea
Käkisalmelle koitui ankara isku vuonna 1797, kun keisari Paavali lahjoitti Aleksanteri Nevskin luostarille Vuoksen parhaat lahna- ja siika-apajat. Talonpojille maksettiin vain mitätön korvaus. Topelius kertoo, että Vuoksen kuohuista saatettiin kahdessa kuukaudessa pyytä jopa 120 000 siikaa, parhaimmillaan 2 000 päivässä. Huonompaa kalaa kuin lohta ei syötykään, ja sitä suolattiin talvikaloiksi taloa kohden noin 80 puutaa (lähes 1 300 kg), mistä riitti myytäväksi. Luostari vuokrasi apajapaikkoja korkeaan hintaan.
Vuoksen lasku
Toinen merkittävä muutos tapahtui Vuoksen vedenpinnan laskemisen myötä. Vuoksi ja Suvanto olivat maan kohoamisen vuoksi jääneet Laatokan pintaa korkeammalle. Sateisena kesänä 1818 Suvannon vesi pyrki Laatokkaan, ja tämä aiheutti suuria tuhoja, muun muassa Taipaleen kreikkalaiskatolisen hautausmaan ja rukoushuoneen menetyksen. Vuonna 1857 Vuoksen vedet laskettiin uuteen uomaan.
Käkisalmelaiset tyrmistyivät: kaupungin ympäriltä hupeni vesi, ja vanhan kaupungin ulkonäkö muuttui linnan alueen laajetessa. Leveä virta kapeni, ja aiemmin mahtava Vuoksen kuohuva virta oli mennyttä. Satama kävi vaikeakulkuiseksi, ja erityisesti venäläisten kauppiaiden laivaliikenne Pietariin kärsi merkittävästi.
Syksyllä 1859 huomattavimmat kauppiaat, mm. Lisitzin, Kaljunen, Andrejev, Terentjev, Wolkov, Bojarinov, Poljakov ja Paulov kokoontuivat neuvottelemaan linnan ja Laatokan välin perkaamisesta ja sataman syventämisestä.

Surun lapsi – satama
Monien laivanvarustajien ja kauppiaiden intressit olivat pelissä, kun sopivaa satamapaikkaa etsittiin Kivisalmesta, Pärnän kylästä. Konevitsan luostari, alueen omistaja, ei kuitenkaan suostunut myymään maitaan, ja pakkolunastuskin raukesi. Vuonna 1907-1910 rakennetusta aallonmurtajasta huolimatta satama muuttui vaikeakulkuiseksi ajohiekan kertymän vuoksi. Erityisesti venäläiset kauppiaat kärsivät tämän vuoksi kaupankäynnissä Pietariin.
Sortovuodet ja kansallinen herääminen
1890-luvulla Käkisalmi eli edelleen rajakaupungin elämää, jossa kieli-, uskonto- ja kansallisuusrajat olivat osa arkipäivää. Kansainvälinen ilmapiiri alkoi muuttua uuden suomalaisuusliikkeen myötä. Tämä näkyi muun muassa kansanjuhlina, joista merkittävin oli Käkisalmen linnan 600-vuotisjuhla vuonna 1894. Juhla järjestettiin suomalais-isänmaallisessa hengessä sortokauden paineessa. Kasimir Leinon juhlarunosta sensuuri poisti viittaukset “ikiviholliseen”, mutta lausujat esittivät ne ulkomuistista. Yllättäen santarmit poistuivat paikalta ilman toimenpiteitä.
Kaupungin virkamies, runoilija J. H. Erkko piti tulisen juhlapuheen, ja tri Th. Schvindtin historiallinen kuvaelma Käkisalmen vaiheista esitettiin kolmesti. Erityisen vaikuttava oli kohtaus, jossa Pontus de la Gardie valloitti Käkisalmen venäläisiltä. Tunnelma oli pingoittunut ja enteili Suomen vapauden sarastusta.
Käkisalmen asukkaat vastustivat lujasti Suomen autonomisen aseman heikentämistä ja maan sulauttamista Venäjään. Vaikka kaupungissa oli paljon venäläisiä ja Pietariin oli tiiviit yhteydet, painostuspolitiikkaa ei hyväksytty. Venäläiset asukkaatkin tuomitsivat santarmien salavehkeilyt. Kreikkalaiskatolinen papisto pysytteli puolueettomana, ja esimerkiksi seurakunnan esimies Johannes Anninskij vältti tapaamasta kenraalikuvernööri Bobrikovia tekaisemalla virkamatkan Konevitsaan.

Kreikkalaiskatolinen kirkko itsenäistyy
Vuonna 1892 Suomen kreikkalaiskatolinen kirkko sai oman hiippakunnan, ja Viipurin apulaispiispa Antonista tuli sen ensimmäinen piispa. Vaikka kirkon asema kehittyi suotuisasti, panslavistit Venäjällä pyrkivät käyttämään sitä Suomen venäläistämiseen. Käkisalmen papisto ja seurakunta pysyttelivät kuitenkin tästä erillä.
Itsenäistynyt Suomi tuki kirkon itsenäisyyspyrkimyksiä, ja vuonna 1921 Venäjän patriarkka myönsi sille autonomian. Vuonna 1923 Suomen arkkihiippakunta sai laajan kirkollisen autonomian.

Seurakuntien yhdistäminen ja muuttoliike
Vuonna 1932 Käkisalmen kreikkalaiskatolinen seurakunta laajeni merkittävästi, kun siihen liitettiin Räisälän, Pyhäjärven ja Hiitolan Tiurulan kreikkalaiskatoliset asukkaat. Seurakunnan väkiluku kasvoi myös muuttoliikkeen myötä. Vuonna 1939 seurakuntaan kuului 946 henkeä, joista 848 puhui suomea ja 98 venäjää.
Venäläiset pakolaiset ja emigrantit
Suomen itsenäistymisen jälkeen raja sulkeutui, ja venäläisiä pakolaisia saapui maahan. Vuonna 1921 Kronstadtin kapinan jälkeen Suomeen pakeni 8 000 venäläistä. Heitä sijoitettiin muun muassa Terijoelle ja Inoon. Monet jatkoivat matkaansa Eurooppaan, mutta osa jäi Suomeen ja työskenteli esimerkiksi Waldhofin tehtaalla, joka perustettiin Käkisalmelle 1930-luvulla.

Kasvun aika ja rakennushankkeet
Käkisalmen kaupunkikuva muuttui nopeasti 1930-luvulla. Waldhofin selluloosatehtaan rakentaminen toi kaupunkiin ulkomaalaisia asiantuntijoita ja lisäsi väestöä. Kreikkalaiskatolinen seurakunta kasvoi ja sen toiminta laajeni. Jumalanpalvelukset alettiin pitää suomeksi vuodesta 1931 alkaen.
Kaupungin infrastruktuuria kehitettiin, ja muun muassa kirkon ympäristöä parannettiin. 1930-luvulla rakennettiin uusi vahtitupa hautausmaakirkolle ja siirrettiin rumennukseksi koetut torikioskit pois kirkon läheisyydestä.

Uudet ajat ja seurakunnan tulevaisuus
Seurakunnan esimiehet vaihtuivat 1930-luvun alussa, ja vuonna 1932 virkaan astui Aleksander Gaurilov. Hän toi mukanaan uutta energiaa ja kehitti seurakunnan toimintaa. Seurakunnan rakenteelliset ja kielelliset muutokset olivat osa laajempaa yhteiskunnallista murrosta, jossa kreikkalaiskatolinen väestö suomalaistui ja seurakunta vahvisti asemaansa muuttuvassa yhteiskunnassa.
Käkisalmen kreikkalaiskatolinen seurakunta kulki pitkän tien suurten muutosten läpi, mutta säilytti oman identiteettinsä ja juurensa vahvoina.

Parannuksia ja rakentamista
Kaupunki toteutti merkittäviä rakennushankkeita 1930-luvulla. Vuonna 1933 kirkkoon johtavalle penkereelle rakennettiin portaat, ja vuonna 1934 kirkon ympärille rakennettiin penkereet. Vuonna 1935 kaupunki poisti kirkon läheisyydestä torikioskit, joita pidettiin ympäristöä rumentavina.
Vuonna 1894 rakennetun hautausmaakirkon vahtituvan korjaamiseen ei saatu lupaa, mutta seurakunta rakennutti uuden vuonna 1934. Piirustukset laati seurakuntaneuvoston jäsen, insinööri V.P. Hmelevskij, joka toimi myös rakennusvalvojana ja uhrasi paljon aikaansa seurakunnan hyväksi. Talonmiehen läsnäolo auttoi hillitsemään ajoittaista kirkkoon kohdistunutta ilkivaltaa, ja hän huolehti myös hautausmaan hoidosta. Hautausmaan kirkossa pidettiin jumalanpalveluksia vain kesäisin.
Pääkirkkoa ei ollut kunnostettu vuosikymmeniin, mutta vuosina 1933–1936 tehtiin korjauksia kauppias Värtsin lahjoitusvaroilla sekä osittain seurakunnan omilla varoilla. Vuonna 1936 kirkon kirkkokruunut ja lamput varustettiin sähköllä. Kesällä 1936 rajumyrsky kaatoi kirkon pihassa aidan päälle kuusi suurta ja vahvaa koivua, mutta itse kirkko ei vahingoittunut.
Vuonna 1935 kirkkokuoron säännöt vahvistettiin, ja kuoroon kuului 14 jäsentä. Kuoro järjesti konsertin kaupungin kansakoulun juhlasalissa.

Arkkipiispan vierailut
1930-luvun arkkipiispan vierailut olivat merkittäviä tapahtumia sekä seurakunnalle että koko kaupungille. Arkkipiispa Herman tarkasti Tiurulan seurakunnan vuosina 1928 ja 1933.
Vuonna 1933 järjestettiin Suomen kreikkalaiskatolisen kirkon 10-vuotisjuhla ja arkkipiispa Hermanin 10-vuotisvirkaanastujaisjuhla Sortavalassa. Juhlaan osallistui myös Viron metropoliitta Aleksander seurueineen. Arkkipiispan kanssa he vierailivat Valamon ja Konevitsan luostareissa ja saapuivat sieltä Käkisalmeen 19. lokakuuta 1933. Juhlatilaisuudessa pastori Gaurilov muistutti, että jos he olisivat tulleet 300 vuotta aiemmin, he eivät olisi joutuneet matkustamaan syysmyrskyssä Laatokan luostareihin, sillä Käkisalmessa oli tuolloin kolme luostaria ja lähialueilla lisää.
Käkisalmen seurakunta sai arkkipiispan tarkastuskäynnit vuosina 1931 ja 1936. Juhlatilaisuuksissa läsnä olivat myös luterilaisen seurakunnan ja kaupungin edustajat. Molemminpuolisissa puheenvuoroissa korostettiin seurakuntien välisiä hyviä ja vilpittömiä suhteita. Kaupungin edustajat muistelivat kreikkalaiskatolisen seurakunnan jäsenten, kuten Andrejevin, Paulovin ja Poljakovin, vaikutusta kaupungin historiaan. Kirkkoneuvoston puheenjohtaja torjui myös väitteet siitä, ettei kreikkalaiskatolinen kirkkokunta olisi kansallinen sekä mieleltään että kieleltään.

Konevitsan luostari
Konevitsan luostarilla oli kiinteistö Käkisalmen Kaivokatu 3:ssa. Tässä vanhassa talossa asui 1800-luvun alkupuolella niin kutsuttu Nimetön, Bezimennij, joka oli salaperäinen vapautettu vanki. Hänen arveltiin olevan Iivana VI, jonka keisarinna Katariina II oli lähettänyt Käkisalmen linnaan. Keisari Aleksanteri I vieraili Käkisalmessa vuonna 1802 ja kohteli vankia kunnioittavasti. Pian tämän jälkeen vanki vapautettiin, ja loppuelämänsä hän asui luostarin talossa paljastamatta koskaan todellista henkilöllisyyttään.
Viime vuosikymmeninä ennen sotia talossa asui munkki Neofit, joka tunnettiin lasten keskuudessa “Pikkumunkkina” ja “Omenamunkkina”. Hän jakoi lapsille makoisia omenoita. Luostari myi erikoisen hyviä omenalajikkeita, kuten 10. lokakuuta 1933 Käkisalmen Sanomissa ilmoitettiin.

Rinnakkaiseloa ja ruokaperinne
Käkisalmelaiseen ruokakulttuuriin vaikutti vahvasti itäinen ruokaperinne. Venäläis-ortodoksinen kirkkovuoden ruokavalio oli tuttu myös muille kuin ortodokseille. Paikallisiin herkkuihin kuuluivat kaalikeitot, borssit, seljankat, tattari ja hirssi, hapankaalit, sienet, rahka sekä hillotäytteiset piiraat.
Papinvaimot tunnettiin erinomaisina ruoanlaittajina, ja pappilat olivat vieraanvaraisia paikkoja. Esimerkiksi rovasti Anninskijn sukujuuret ulottuivat Schleswig-Holsteiniin ja Pietarin lähelle, ja hänen vaimonsa oli Pietarista. He toivat mukanaan omat ruokaperinteensä, joita tyttäret jatkoivat. Samoin rovasti Gaurilovin vaimo Maria, joka oli syntynyt Terijoella, toi ruokaperinteisiin vaikutteita niin Novgorodista kuin Baltian Riikasta.
Vaikka kreikkalaiskatolilaiset elivät osittain omassa yhteisössään, heillä oli kiinteä suhde luterilaiseen enemmistöön. Kulttuurien välillä tapahtui molemminpuolista vaikutusta, mutta samalla ortodoksinen kulttuuriperinne säilyi vahvana osana Käkisalmen historiaa.

Lähde:FM Paula Koho (1994): KÄKISALMEN KREIKKALAISKATOLINEN SEURAKUNTA TAUSTANAAN KÄKISALMEN 700-VUOTIAS LINNA JA KAUPUNKI SEN YMPÄRlLLÄ