Rauha Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittiin 19.9.1944. Kaksi päivää myöhemmin viimeisetkin siviilit saapuivat Pohjanmaalle. Käkisalmi luovutettiin Neuvostoliitolle 23.–24.9.1944. 

Käkisalmen asukkaiden muutto Heinolaan

Jo kesällä 1944 noin 350 Käkisalmen kaupunkilaista muutti Heinolaan. Heitä varten kaupunki kaavoitti tontteja, ja yksi kaduista nimettiin Käkikaduksi. Myös Heinolan maalaiskunnan alueet Sinilähteellä saivat uusia asukkaita.

Maalaiskuntalaiset evakuoitiin vuonna 1944 Alavudelle, Peräseinäjoelle ja Töysään. Hoitokunta halusi vaihtaa vuosina 1940–1941 kuntalaisille määrätyt lopulliset sijoituskunnat uusiin, jotta heille saataisiin riittävästi viljelyskelpoista maata. Hoitokunta esitti valtiolle, että 380 viljelystilaa pitäisi sijoittaa lähemmäs Heinolan kaupunkia, sillä Karjalassakin pisin etäisyys kylistä Käkisalmen keskustaan oli vain 16 kilometriä. Lisäksi Karjalan maat olivat olleet suhteellisen hyvää viljelysmaata.

Uudet sijoituspaikat

Hoitokunta toivoi, että käkisalmelaiset sijoitettaisiin Hämeenlinnan ympäristöön, jonne kuntalaisten sijoittumista oli valmisteltu jo talvisodan jälkeen. Päätökseksi tuli kuitenkin sijoittuminen Heinolan ympäristöön 29.6.1945. Hoitokunta onnistui pienentämään sijoitusalueen laajuutta, kun Sysmä ja Hartola vaihtuivat Nastolaan ja Iittiin. Suunnitelman mukaan Heinolan maalaiskuntaan piti sijoittaa vain käkisalmelaisia sekä niitä, jotka hankkivat tilansa vapaaehtoisilla kaupoilla.

Käkisalmelaisille varattiin kuntien pohjoisosat, joiden rajana oli Lahti–Kouvola-rautatie. Kaupunkilaisia sijoitussuunnitelmat eivät enää jatkosodan jälkeen koskeneet, vaan he asettuivat alueille, joista he löysivät toimeentulon ja asuinpaikan. Monet Käkisalmen kaupunkilaisista päätyivät kuitenkin Heinolan seudulle.

Nynäsin kartano toimi evakoiden väliaikaisensa majoitustilana. Parhaimmillaan kartanon pahvihuoneissa asusteli parisenkymmentä perhettä.

Muutto Heinolaan ja maanhankinta

Käkisalmelaiset siirtyivät Pohjanmaalta Heinolan ympäristöön vuodesta 1947 lähtien, kun tilat oli kaavoitettu ja nimetty uusille heinolalaisille. Vapaaehtoisia kauppoja, pääosin tonttikauppoja, oli tehty jo sitä ennen – noin sata kevääseen 1946 mennessä. Lisäksi Kymi Oy:n hallitsema Nynästen kartanoalueen ja Askon Tehtaiden turvesuon kaupat perustuivat vapaaehtoisuuteen.

Heinolan maalaiskunnassa pakkoluovutettu maa kuului aiemmin seurakunnalle, yhtiöille sekä esimerkiksi Paason ja Myllykylän kartanoille. Kaupungin pakkoluovutetusta maasta suurin osa oli kaupungin omistamaa.

Väestön sijoittuminen Heinolassa

Syyskuun lopussa 1947 Heinolan kaupungissa asui 111 henkilöä, jotka olivat aiemmin asuneet Käkisalmen maalaiskunnassa. Käkisalmen kaupungista siirtyneitä oli 200 henkeä. Kaupungissa asui myös 129 aiempaa lahdenpohjalaista ja 108 aiempaa viipurilaista.

Joulukuun lopussa 1948 Heinolan maalaiskunnassa asui 814 Käkisalmen maalaiskunnasta siirtynyttä ja 122 entistä Käkisalmen kaupunkilaista. Lisäksi alueelle oli asettunut 273 entistä uuskirkkolaista. Vuonna 1959 Heinolan maalaiskunnassa oli 97 siirtoväen asutustilaa ja 65 rintamamiestilaa.

Kun käkisalmelaisia alkoi asettua Heinolaan 1940-luvun jälkipuoliskolla, kaupungissa oli noin 3000 asukasta. Heinolan maalaiskunnassa asukkaita oli ennen siirtoväen tuloa noin 6000. Lisäys oli suhteessa merkittävä, ja siirtoväki muodosti paikoitellen enemmistön kylissä.

Karjalaisia merkkejä maisemassa

Käkisalmelaisten asettuminen Heinolaan on jättänyt kaupunkiin pysyviä jälkiä. Käkisalmen kaupunki- ja maaseurakunnan uuden kirkon kello tuotiin sodan jaloista Heinolaan ja sijoitettiin Sinilähteen kaupunginosan rukoushuoneelle. Heinolan hautausmaalta löytyy sekä Karjalan siirtolaisten hautakivi että kirkkopuistosta Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi.

Nynästen entisen kartanon maiden läpi kulkeva, sotien jälkeen rakennettu uusi tie nimettiin Karjalantieksi. Sinilähteen kaupunginosassa se jatkuu Karjalankatuna. Yhteispituus on noin kolme kilometriä. Myös Vuoksentie, Pärnäjoentie ja Käkikatu ovat saaneet nimensä Käkisalmesta.

Heinola ja Käkisalmi – samankaltaiset pikkukaupungit

Kuvaus 1900-luvun alun Käkisalmesta on kuin lukisi vastaavaa Heinolasta. Viljo Kojo kuvaili Käkisalmea seuraavasti:

”Käkisalmi oli vielä 1900-luvun alkuvuosina idyllinen pikkukaupunki, jonka maalatut puutalot uneksivat rehevien puistojensa sylissä ja joka kevätkesällä oli hukkua pursuilevaan omenapuiden vaaleanpunaiseen kukkavaahtoon.”

Käkisalmen ja Heinolan yhdistäviä piirteitä olivat vesistön halkoma kaupunkikuva, kylpylä sekä kaupunkia ympäröivä laaja maalaiskunta.