Muistoja menneestä
Leena Railimo-Saares – jatkuvuutta ja käytännöllisyyttä
Leena Railimo-Saares on saanut ja hankkinut elämänsä varrella useita Kalevala-koruja, joista jokainen liittyy hetkeen tai lahjaan. Yksi merkittävimmistä aarteistaan on Kiviriipus, jonka pitsimäinen kehys on peräisin Inarin alueelta löydetystä hopeisesta kehäsoljesta. Riipus valmistettiin Rovaniemen Suvijuhlia varten 1970-luvulla.
Hänellä on myös kaksi Alkuaika-mallistoon kuuluvaa korua: hopeaseppä Kaisaleena Mäkelän suunnittelema Suomuhauki, jonka hän hankki itse, sekä Kalevankarhu, jonka hän sai lahjaksi Espoon Kalevalaisilta Naisilta yhdistyksen 20-vuotisjuhlassa. Molemmissa kiehtoo muinaisten eläinaiheiden voima ja yhteys suomalaiseen mytologiaan.
Suvun ketjua edustaa puolestaan Suotniemen solki, jonka esikuva on 1200-luvulta Käkisalmen Suotniemestä. Korun sydänpalmetit symboloivat taivasten valtakuntaa ja ikuista kiertokulkua. Solki kuului Railimo-Saaresen äidille, ja sen kautta välittyy äidin arvostama ajatus suvun jatkuvuudesta.
Modernimpaa muotoilua edustaa Plisé-koru, Marja Sunan suunnittelema helmoista inspiraationsa saanut riipus. Railimo-Saares osti sen palattuaan Etelä-Sudanista yhdeksän kuukauden työkomennukselta – konkreettinen muistutus uran vaiheista ja paluusta kotiin.
Railimo-Saares sanoo olevansa ”huono korujen käyttäjä” pitkän sairaanhoitajan uransa vuoksi. Hänelle korut ovat osa identiteettiä ja kulttuuriperintöä. Hän kertoo valitsevansa korun aina tilaisuuden mukaan. Hänen äitinsä oli Kalevalainen Nainen, ja Railimo-Saareselle on tärkeää siirtää perintö eteenpäin; hänen korunsa jäävät aikanaan tyttärelle Maijulle ja tyttärentyttärelle Edenille. Kansainvälinen elämä ei ole vienyt pohjoisista juurista – hän osti vävylleen englanninkielisen Kalevalan ja antaa Kalevala-koruja lahjaksi, koska ne merkitsevät hänelle rakkautta, sukua ja suomalaisen kulttuurin vaalimista.
Henna Paasonen – muistoja mummosta ja nuoruuden rakkaudesta
Henna Paasosen korumuistot kulkevat läheisesti isoäidin, nuoruuden ja opiskeluvuosien mukana. Hänen rakkain korunsa on Kuutar, Germund Paaerin suunnittelema ikoninen riipus, jossa antiikin kuuaiheet yhdistyvät viikinkiajan spiraaleihin. Paasonen sai sen Maire-isoäidiltään, karjalaiselta naiselta, joka kasvatti perhettään ryijyjen, pitsiliinojen ja puutarhan keskellä. Isoäiti piti erityistä huolta Paasosesta, joka oli avioerolapsi, ja oli ylpeä hänen opinnoistaan. Kuutar-riipus muistuttaa häntä siitä huolenpidosta ja rakkaudesta, jota isoäiti hänelle antoi.
Toinen koru, Omena, tuo mieleen nuoruuden rakkauden. Pronssinen ja keramiikkainen riipus oli lahja Jounilta, johon liittyy sekä väkeviä tunteita että haikeutta. Vaikka suhde päättyi, Paasonen on säilyttänyt korun ja lahjan mukana annetun kirjeen – muistona ajasta, jolloin rakkaus oli ensi kertaa kaikkea hallitsevaa.
Aikuistumisen kynnyksellä hän hankki myös itselleen koruja. Kehrääjä, spektroliittinen riipus Tony Granholmin suunnittelemasta mallistosta, oli palkinto itselle työstä Hämeenlinnassa vuonna 2005. Korun siro muoto sopi hänen batiikkimekkojensa kanssa ja toi iloa arkeen.
Opiskeluaikana 1990-luvulla Paasonen osti Kuusamon kirves -korvakorut, joiden esikuva on muinaisesta hopea-aarteesta. Ne liittyivät kulttuurintutkimuksen opiskelijapiireihin, Värttinä-yhtyeen suosioon ja nuoruuden vapauteen, jossa Henna värjäsi hiukset ja kirpputorivaatteet täydensivät tyyliä.
Paasosen koruissa kietoutuvat henkilökohtaiset muistot ja kulttuuriset merkitykset. Jokainen riipus ja korvakoru kantaa mukanaan tarinaa – mummon antamaa turvaa, nuoruuden rakkautta, aikuisuuden saavutuksia ja opiskeluvuosien yhteisöllisyyttä.
Marja-Leena Karinen – esteettisyyttä ja perheiden ketjuja
Marja-Leena Karisen korumuistot nivoutuvat vahvasti äitiin ja anoppiin. Hänelle koruissa on tärkeää estetiikka ja tarina, mutta myös se, että ne kulkevat sukupolvelta toiselle.
Hänen äidiltään on peräisin Setukaiskääty. Esteettistä silmää arvostava äiti käytti koruja säästeliäästi, mutta jokaisella oli painoarvoa. Karinen kokee itse perineensä tämän estetiikan tajun lapsuudenkodin ilmapiiristä.
Viikinkiaikainen solki puolestaan tuli hänelle anopilta, jonka kanssa hänellä oli lämmin ja arvostava suhde. Solki on käytännöllinen villatakin kiinnittäjä, mutta myös symboli anopin antamasta arvostuksesta.
Äiti antoi hänelle myös riipuksen, kopion Karkun Palvialasta löydetystä viikinkiaikaisesta korusta. Se on Karisen mukaan hänen ”arvokorunsa”, koska se kertoo äidin rakkaudesta ja sitoutumisesta.
Perintönä äidiltä on myös Hevosenkenkä-solki, Maarian Virusmäen löytöjen pohjalta. Äiti kiinnitti sillä huivinsa, ja Karinen tekee samoin – pieni, arkinen ele, joka jatkaa sukupolvien ketjua.
Modernimpaa muotoilua edustavat Tulen henki -korut, jotka aviomies antoi lahjaksi. Karinen valitsi ne itse, ja niiden symboliikka liittyy hänen horoskooppiinsa, oinaaseen ja tulenjumala Marsiin.
