LAATOKKA –KARJALAN MERI
Oolannin sota Laatokalla
Itämaisen eli Krimin eli Oolannin sodan aikana Laatokan merkitys oli suuri, myös ruuan kuljetuksessa. Tuolloin Suomi oli riippuvainen viljan tuonnista ja se liikenne siirtyi Suomenlahdelta sisämaahan. Tavaraliikenne kulki Venäjältä Laatokan…
Laatokan vaiheet jääkauden jälkeen
Laatokan vesistö on muodostunut viimeisimmän jääkauden jälkeen jopa dramaattisten luonnonmullistusten seurauksena. Laatokan vedenkorkeus on vaihdellut moneen otteeseen jopa kymmenillä metreillä, ja vaihtelut ovat muun muassa peittäneet järven rannoille sijoittuneen asutuksen…
Käkisalmen rannikon kalastajat – ammattinsa aatelia
Käkisalmen rannikon Kalastajainseura syntyi aikana, jolloin Laatokka oli rannikon ihmisille sekä elannon lähde että vaativa työympäristö. Käkisalmen rannikon kalastajat tunnettiin erityisesti syötti- ja koukkukalastuksen taitajina, jotka liikkuivat suurilla veneillään kauas…
Laatokan luostarit syntyivät idän ja lännen rajamailla
Tutkimustieto ja perimätieto kertovat Valamosta ja Konevitsasta eri tavalla Laatokan saarilla sijaitsevat Valamon ja Konevitsan luostarit ovat vuosisatojen ajan olleet ortodoksisen Karjalan hengellisiä keskuksia. Niiden syntyhistoria ei kuitenkaan ole yksiselitteinen.…
Laatokan luostarit osana vallan verkostoa
Laatokan luostarit syntyivät kahden historian välissä Laatokan saarilla sijaitsevat Valamon ja Konevitsan luostarit ovat vuosisatojen ajan olleet ortodoksisen Karjalan hengellisiä keskuksia. Niiden syntyhistoria ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Tutkimus ja kirkollinen…
Rautatie toi teollisuuden ja matkailijat Laatokalle
Karjalan rataverkko oli ennen sotia Suomen tihein. Autonomian aikana rakennetut pääradat kulkivat Riihimäen ja Pietarin välillä sekä Viipurin ja Joensuun välillä. Karjalassa oli paljon myös pistoraiteita ja haararatoja. Ratojen rakentamiselle…
Lake Ladoga – the Sea of Karelia opens a window into Ladoga's centuries-old history
Käkisalmi-museon uusi näyttely Laatokka – Karjalan meri johdattaa kävijät Euroopan suurimman järven vaiheisiin jääkauden jälkeisestä synnystä aina Karjalan kukoistuksen aikaan saakka. Näyttely kokoaa yhteen Laatokan luonnonhistorian, kauppareittien synnyn, karjalaisen kulttuurin…
Vihreää kultaa Laatokalla
Laatokan luoteisen ja pohjoisen osan tyypillistä teollisuutta olivat sahat. Alue tarjosi niille hyvät edellytykset. Tukkipuuta riitti metsissä, sulan veden aikana sahatavaraa oli helppo kuljettaa Laatokkaa pitkin ja alueen monet joet…
Laatokan meren laivat
Jo kivikaudelta lähtien Laatokka on ollut osa monipuolista vesitieverkostoa, jota pitkin kuljettiin Vienanmeren, Laatokan, Saimaan, Päijänteen, Inarinjärven, Pohjanlahden ja Suomenlahden välillä. Reittejä käytettiin niin talvella kuin kesälläkin pyynti- ja kauppamatkoilla.…








