Laatokan kauppaväylät käynnisti Karjalan kehityksen
Laatokan valtava vesistöalue ja sen mahdollistamat yhteydet kaukaisille seuduille olivat keskeisiä edellytyksiä Karjalan muinaisen kulttuurin kehittymiselle ja vaurauden kasautumiselle.
Laatokkaan tai Laatokasta laskee jokia, joita pitkin on kuljettu kaakkoon Volgan latvoille, etelään aina Konstantinopoliin, pohjoiseen Vienanmerelle, luoteeseen Itä- ja Pohjois-Suomeen ja sieltä eteenpäin sekä länteen Suomenlahden ja Itämeren rannoille.
Matkanteko Laatokalta joelle ja joen latvoilta toiseen vesistöön kuuluvalle joelle ei ole ollut aivan yksinkertaista. Jos järvellä onkin voitu purjehtia suurella aluksella, joen madaltuessa tai viimeistään ensimmäisen kosken kohdalla on jouduttu vaihtamaan vedettävään lotjaan tai veneeseen, jonka on jaksanut vetää koskien ohitse. Vesistöstä toiseen on siirrytty vetämällä veneitä yli kannasten tai siirtämällä pelkästään lasti ja jatkamalla toisilla aluksilla.
Karjalankannaksen eteläpuolella oli myöhäisellä rautakaudella eli vuosina 800–1300 jaa. slaavien, inkeroislaisten ja lappalaisten asuttamia alueita, länsi- ja luoteispuolella suomalaisten, itä- ja kaakkoispuolella muinaisvepsäläisten ja tsuudien sekä meren takana vatjalaisten, virolaisten, balttien ja skandinaavien asuttamia alueita. Laatokan pohjoispuoli oli laajalti lappalaisten asuttama.
Arkeologi Aleksandr Saksan mukaan varhaishistoriallinen aineisto tukee käsitystä karjalaisista kauppakansana, jonka edustajat tekivät jo muinoin pitkiä kauppamatkoja. Kauppa ja tiiviit suhteet vaikuttivat Saksan mukaan ratkaisevalla tavalla karjalaisen kulttuurin syntyyn ja nousuun. Varsinaisen sysäyksen Karjan nousulle antoi viikinkien idänkaupan kehittyminen 700-luvulta alkaen. Silloin syntyi viikinkien Suuri idäntie, joka viikingit itse kutsuivat nimellä Austervegr.
Suuren idäntien synnyn taustalla olivat poliittiset muutokset Bagdadin kalifaatissa eli Irakin
ja Iranin alueen käsittävässä valtakunnassa: Abbasidit syrjäyttivät Umayyadit kalifaatin
johdosta vuonna 750, jonka vuoksi kauppiasaristokratia pääsi voitolle ja suljettuna ollut
Kaukasian ja Kaspian kauppatie avautui. Mustanmeren ja Kaspianmeren välistä aluetta
hallinneet kasaarit ryhtyivät ostamaan turkiksia pohjoisen metsäalueelta ja
maksuvälineenä he käyttivät hopearahoja, jotka kulkeutuivat kauas pohjoiseen.
Samoihin aikoihin toisaalla eli Itämerellä skandinaavit eli viikingit ulottivat purjehdusmatkojaan yhä idemmäksi, Suomenlahden perukoille asti. Karjalan arkeologisessa aineistossa tuon ajan läntinen esineistö lisääntyy nopeasti.
Suuren idäntien keskeinen reitti kulki Suomenlahdelta Nevan kautta Laatokalle ja sen etelärannalta Olhavanjokea ylös Ilmajärveen. Ilmajärveen laskee kaakon suunnasta Mstajoki, jonka latvoilta oli lyhyt matka maitse Tvercajoelle. Se on 3 531 kilometriä pitkän, Kaspianmereen laskevan Volgan sivujoki.
Konstantinopoliin purjehtineet viikingit saattoivat käyttää Ilmajärveen laskevaa Lovatjokea tai Itämereen laskevaa Väinäjokea. Näistä oli maayhteys Dnepriin, joka laskee Kiovan kautta Mustaanmereen, ja sieltä avautui meriyhteys Konstantinopoliin ja Välimerelle.
700-luvun puolivälissä Olhavanjoen ja sen Ladožka-sivujoen risteykseen, kahdentoista kilometrin päähän Laatokasta, alkoi nousta kauppa- ja käsityökeskus, jota viikingit kutsuivat Aldeigjuborgiksi ja venäläiset Ladogaksi. Keskuksen suomenkielinen nimi on Laatokanlinna. Kaupunki oli vahvasti monikulttuurinen ja siellä asui runsaasti viikinkejä.
Laatokanlinna oli merkittävä myös Karjalan näkökulmasta, sillä esimerkiksi Käkisalmesta oli sinne matkaa vesitse noin 200 kilometriä. Karjalaiset kauppiaat tiesivät hyvin Laatokanlinnan ja kävivät kauppaa, jossa muun muassa turkikset vaihtuivat miekkoihin, keihäisiin, kirveisiin ja koruihin.
Suomenlahdelta oli vesiyhteys Laatokalle myös Viipurinlahden ja Vuoksen kautta. Arkeologi Pirjo Uino arvelee, että tämä vesiyhteys on ollut karjalaisten oma kulkuväylä, jota he hallitsivat Tiurin ja Käkisalmen eli Korelan linnasaarilta. Samaa Vuoksen väylää valvoi myös ruotsalaisten rakentama Viipurin linna.
Karjalan kautta ja karjalaisten kuljettamien aseet, korut ja hopearahat kulkeutuivat myös pohjoiseen, josta on löydetty useita hopea-aarteita. Laatokalta lähti pohjoista kohden useita reittejä, muun muassa Vuoksi kautta Saimaalle, Hiitolanjoki pitkin Simpeleelle, Jänisjoki Karjalan sisämaahan ja Syväri Ääniselle. Ääniseltä pääsi sekä Vienanmerelle pohjoiseen että Volgalle itään.
Lähteet
SAKSA, ALEKSANDR 1998: Rautakautinen Karjala: Muinais-Karjalan asutuksen synty ja varhaiskehitys. Studia Carelica Humanistica 11. Joensuu: Joensuun yliopisto.
Matti Saarnisto (toim.), Viipurin läänin historia I: Karjalan synty s. 383–474. Lappeenranta: Karjalan kirjapaino.
KORPELA, JUKKA (2004), Viipurin läänin historia II: Viipurin linnaläänin synty. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy.
