Vihreää kultaa Laatokalla
Laatokan luoteisen ja pohjoisen osan tyypillistä teollisuutta olivat sahat. Alue tarjosi niille hyvät edellytykset. Tukkipuuta riitti metsissä, sulan veden aikana sahatavaraa oli helppo kuljettaa Laatokkaa pitkin ja alueen monet joet koskineen tarjosivat voimaa. Lisäksi Pietarin rakentaminen 1700-luvun alusta lähtien takasi kysynnän.
Laatokan pohjoisen osan ensimmäinen saha perustettiin ilmeisesti vuonna 1586, kun Käkisalmen linnoituksen saha valmistui linnan uudistuksen tarpeisiin. Sahat laitteet purettiin ja siirrettiin Olavinlinnan Sulkavalan sahalle, kun Käkisalmi siirtyi Täyssinän rauhassa venäläisille vuonna 1597.
Kun Pietarin rakentaminen alkoi vuonna 1703, sahatavaran tarve kasvoi. Sahoja rakennettiin varsinkin 1700-luvun jälkipuoliskolla. Rakentajat olivat usein pietarilaisia ja viipurilaisia kauppiaita.
1700- ja 1800-luvulla Laatokan Karjala kuului suurimmaksi osaksi venäläisten aatelisten lahjoitusmaihin. Varsinkin kreivi Aleksei Orlov-Tsemenskyllä oli suuret maaomaisuudet. Kreivin kuoleman kuoleman jälkeen vuonna 1807 omaisuuden peri kreivitär Anna Orlov-Tsemensky (1785 – 1848). Vuonna 1820 hänellä oli useita sahoja: Salmin Tulemajoessa sahoja oli kaksi ja Uuksujoen varressa kolme. Sortavalan pitäjässä oli Helylän ja Tuokslahden sahat. Läskelässä toimivat Petrakosken ja Pitkäkosken sahat sekä Impilahdella myös kaksi sahaa, samoin Syskyällä. Sahat oli rakennettu pääasiassa 1700-luvun jälkipuoliskolla.
Orlov-Tsemensky myi kaikki sahansa vuonna 1825 pietarilaisille kauppiaille. 1800-luvun puolivälin tienoilla monet sahat lopetettiin kannattamattomina.
Höyrystä voimaa sahoille
Höyrysahojen aika alkoi 1870-luvulla ja vesisahat lopettivat toimintansa vähitellen. Laatokan alueelle höyrysahoja rakennettiin voimakkaasti vasta Suomen itsenäistyttyä. Samaan aikaan myös syrjäiset alueet pääsivät hyvin liikenneyhteyksien piiriin.
Käkisalmen alueelle perustettiin itsenäistymisen jälkeen useita höyrysahoja: Suotniemen saha, Käkisalmen Saha Oy, Laatokan Saha Oy ja Räisälän saha, Belaieffin saha.
Lahdenpohjassa Annalan saha valmistui vuonna 1919 ja Laatokan Puu Oy:n saha vuonna 1932.
Sortavalan alueen suurimmat sahat omistivat Puuliike Supinen Oy, Suomalainen Puuliike Oy, Helylä Oy sekä Oy Läskelä Ab.
Järvien pohjasta malmia
Suojärven alueella toimi Anna Orlov-Tsemenskyn perustama rautatuukki ja masuni vuodesta 1809. Järvistä nostettua erittäin hyvälaatuista rautamalmia hyödyttänyt ruukki työllisti tuhansia ihmisiä 1800-luvun puolivälissä. Toiminta loppui vuonna 1905.
Suojärven rautatie valmistui 1922, minkä jälkeen kunta teollistui hyvin nopeasti. Sinne perustettiin useita sahoja ja puutavaraliikkeitä sekä myös muun muassa suksitehdas. Vuonna 1910 maatalous oli antanut elannon 99,6 prosentille asukkaista, mutta vuonna 1939 teollisuusväestön osuus oli jo 47,3 prosenttia.
Suojärvi tunnettiin Suomen Klondykena. Vuonna 1927 sahoilla oli töissä 1 500 ja metsätöissä 2 000 miestä. Suomen aikana perustettu kartonkitehdas toimii edelleen.
Suojärven suurin sahayhtiö oli Aunuksen Puuliike Oy. Suojärvellä toimi myös Carelia Timber Co. Ltd sekä Lietteen saha. Aunuksen Puuliikkeen omistuksessa olivat myös Litsman ja Lapinjärven sahat. Enso-Gutzeit Oy osti yhtiön vuonna 1937.
Suojärven toinen suuri sahayritys oli The Wiborg Wood Co, joka rakensi sahan vuonna 1923. Vuonna 1927 käynnistyi Veljekset Kause & Co:n Torasjoen saha ja vuonna 1935 Piitsjoen saha. Suojärvellä oli lisäksi useita pieniä sahoja.
Suistamolla useita sahoja
Suistamon alueen sahaustoiminta alkoi vuonna 1920, kun Gösta Serlachiuksen Syskyjärven Hovi Oy rakensi sahan. Se toimi vain neljä vuotta. Loimolan sahan rakensi haminalaisten liikemiesten omistaja Karjala Puu Oy vuonna 1921. Yhtiö lakkautettiin vuonna 1930. Suistamolla toimi Rautatiehallituksen oistama Roikonkoksen saha vuosina 1927 – 1939.
Impilahden alueen sahaustoiminnan aloitti norjalaisten sahayrittäjien Diesen Wood Ab, jolla oli Salmissa Kotkaniemen saha. Yhtiöllä oli jonkin aikaa myös kaivos ja metalliteollisuuslaitos Pitkärannassa. Uusi saha valmistui vuonna 1920 ja sellutehdas vuotta myöhemmin. Saha oli yksi Suomen suurimpia. Vuonna 1926 valmistui klooritehdas.
Salmin alueella alkoi sahaustoiminta Hosainoffin veljesten Miinalan sahalla. Rajan sulkeuduttua puutavara kuljetettiin Käkisalmeen. Yhtiöllä oli konttori Käkisalmessa ja Viipurissa, mutta päätoimipaikka oli Salmin kunta. Yhtiöllä oli myös laivatelakka, korjauspaja ja laivastoasema. Oy Hosainoff oli Salmin suurin teollinen yrittäjä, joka ajautui suoritustilaan vuonna 1929.
Ulkomaan kauppaa vaikeutti se, että läpikulkuoikeudesta Nevaa pitkiin kiisteltiin pitkään. Kun rautatie valmistui Käkisalmelle ja Suojärvelle, Viipurin Uuraan satamaan vietiin rautateitse myös Laatokan rantojen sahatavaraa.
Sahojen kannattavuus oli itsenäistymisen jälkeen useita vuosia mainio ja sahateollisuuden suurin tuotantomäärä valmistui vuonna 1927. Vuodet 1928-1931 olivat vaikeita ja useita sahoja jouduttiin lopettamaan. Sen jälkeen kannattavuus parani vuoteen 1937 asti. Ennen talvisotaa oli kaksi vaikeaa vuotta. Talvisodan ja jatkosodan jälkeen sahat ja muut teollisuuslaitokset siirtyivät venäläisten haltuun.
