Laatokan vaiheet jääkauden jälkeen
Laatokan vesistö on muodostunut viimeisimmän jääkauden jälkeen jopa dramaattisten luonnonmullistusten seurauksena. Laatokan vedenkorkeus on vaihdellut moneen otteeseen jopa kymmenillä metreillä, ja vaihtelut ovat muun muassa peittäneet järven rannoille sijoittuneen asutuksen merkkejä veden kuljettamien maa-ainesten alle.
Skandinavian mannerjäätikön alkoi perääntyä ilmaston lämpenemisen seurauksena noin 17 000–18 000 vuotta sitten. Jäätikön reuna oli Laatokan pohjoisosissa noin 13 300 vuotta sitten, ja ensimmäinen Salpausselkä muodostui jäätikön reunalle noin 12 050–12 250 vuotta sitten.
Jäätikön sulamisvesistä muodostui Itämeren altaan ja Laatokan täyttänyt Baltian jääjärvi, joka viime vaiheessaan ulottui Salpausselille saakka. Baltian jääjärvi oli kymmeniä metrejä valtameren silloista pintaa korkeammalla. Valtameren pinta puolestaan oli 40–50 metriä nykyistä tasoa alempana, koska jäätiköihin oli sitoutunut valtavasti vettä.
Paksuimmillaan kahden ja puolen kilometrin paksuinen mannerjäätikkö painoi maankuorta alaspäin. Jäiden sulaessa maankuori lähti palautumaan alkuperäiseen muotoonsa eli se rupesi kohoamaan. Nopeinta kohoaminen oli ja on edelleen Merenkurkun alueella, jossa maa nousi mannerjäätikön peräydyttyä jopa kymmenen metriä sadassa vuodessa.
Laatokan alueellakin maa kohosi aluksi useita metrejä vuosisadassa, mutta kohoaminen ei ollut tasavauhtista: kohoaminen oli voimakkainta järven luoteispuolella ja hitaampaa järven kaakkois- ja eteläpuolella, eli maa kallistui kohti järven kaakkois- ja etelärantoja. Nykyisin maa nousee Karjalan alueella pari millimetriä vuodessa eli noin kaksikymmentä senttimetriä sadassa vuodessa.
11 590 vuotta sitten Baltian jääjärvelle avautui Keski-Ruotsin alueella purkautumisreitti valtamereen, ja jääjärven pinta laski 30 metriä valtameren tasoon. Suolainen merivesi pääsi Itämeren altaaseen ja jääjärvi muuttui vähäsuolaiseksi Yoldiamereksi.
Maankohoaminen kuitenkin sulki meriyhteyden varsin nopeasti, 10 500–10 700 vuotta sitten, ja Itämeren allas muuttui uudelleen makeavetiseksi järveksi – Ancylusjärveksi. Laatokka ja Ancylusjärvi olivat yhteydessä Viipurinlahden ja Heinjoen kohdalla sijainneen salmen kautta. Ancylusjärven pinta nousi sitä mukaa kun maankohoaminen nosti Keski-Ruotsin purkautumisreittiä, ja kohoaminen näkyi myös Laatokalla, jonka pinta nousi kymmenkunta metriä.
Noin 10 000 vuotta sitten Ancylusjärvelle avautui uusi purkautumisreitti Tanskan salmien kautta. Vedenpinta alkoi laskea ja 9 700–9 800 vuotta sitten se laski alemmaksi kuin Heinjoessa sijaitseva Vetokallion kynnys. Laatokan pinta jäi korkeammalle tasolle kuin Itämeren altaan pinta ja Laatokka kuroutui lopullisesti erilliseksi järveksi, jonka vedet laskivat Itämeren altaaseen Heinjoen Vetokallion kynnyksen kautta.
Jäätiköiden sulaminen nosti valtameren pintaa sillä seurauksella, että suolainen vesi alkoi virrata Tanskan salmien kautta Itämeren altaaseen noin 9 500 vuotta sitten. Näin syntyi Litorinameri, jonka tunnemme nyt Itämerenä. Valtameren pinnankorkeus vakiintui suurin piirtein nykyiselle tasolleen noin 6 000 vuotta sitten.
Laatokan kuroutumisen jälkeen vedenkorkeus vakiintui Laatokan pohjoisosissa useiden tuhansien vuosien ajaksi tasolle, jonka määritti Vetokallion kynnys. Laatokan alavalla etelärannalla maa kohosi hitaammin kuin Vetokallion kynnyksen kohdalla ja sen vuoksi vesi nousi ja rantaviiva siirtyi useita kilometrejä sisämaahan.
Vuoksi synnytti Nevajoen
Noin 5 700 vuotta sitten Laatokan pinta nousi nopeasti metristä kahteen metriä sen vuoksi, että Saimaan vedet puhkaisivat uuden lasku-uoman Vuoksen kohdalle ja osa virtauksesta ohjautui itään Laatokkaan osan valuessa edelleen länteen Suomenlahteen. Tämäkin muutos oli seurausta epätasaisesta maan kohoamisesta, sillä Saimaan vedet purkautuivat mereen aluksi läntisempiä reittejä myöten.
Laatokka piti pintansa noin 2 400 vuoden ajan, kunnes noin vuonna 1 350 eaa vedet murtautuivat nykyisen Pietarin itäosissa sijaitsevan Porogin kynnyksen läpi ja uursivat uuden purkautumisväylän – Nevan. Uuden joen syntymän on täytynyt olla aikalaistenkin mielestä melkoinen spektaakkeli, sillä geologi Matti Saarniston mukaan Laatokan vedenpinta laski muutamassa vuodessa tai enintään sadassa vuodessa jopa 12 metriä.
Neva jäi Laatokan ainoaksi laskujoeksi, mutta osa Saimaalta Vuoksen kautta virranneesta vedestä laski edelleen Heinjokea myöten Vetokallion kynnyksen kautta Viipurinlahteen, ja siten Suomenlahden puolelta oli pääsy Laatokalle Nevan ohella myös Viipurinlahden kautta. Vuosisatojen aikana tämän reitin käyttäminen kuitenkin vaikeutui, koska Vetokallion kynnys nousi maankohoamisen vuoksi yhä korkeammalle ja väylä muuttui matalammaksi. Myös kynnyksen yläpuolinen vedenpinta laski, kun Vuoksen itäinen haara Käkisalmeen kului syvemmäksi ja kasvava osa Vuoksen vedestä virtasi Laatokkaan.
Vuoksen virtaukset muuttuivat
Karjalankannaksen asukkaille tärkeän Vuoksen vesistön virtaukset muuttuivat radikaalisti 1800-luvulla ihmisen toimenpiteiden seurauksena. Kannaksella sijaitseva Suvannon järvi oli kuroutunut Laatokan lahdesta erilliseksi järveksi, jonka erotti Laatokasta Taipaleen kohdalle muodostunut hiekkainen tulvavalli. 1800-luvun alussa Suvannon pinta oli pari metriä Vuoksen pintaa korkeammalla ja runsaat 12 metriä Laatokkaa korkeammalla. Suvannosta valui Kiviniemen kohdalla pieni puro Vuokseen.
Vuonna 1818 kevättulvan aikaan Suvannon vedet syövyttivät uuden lasku-uoman Taipaleen kannakseen ja vedet alkoivat virrata esteettä Laatokkaan Taipaleenjokea pitkin. Suvannon vedenpinta laski muutamassa tunnissa yli kuusi metriä ja myöhemmin vielä lisää niin, että pinta aleni yhteensä lähes kahdeksan metriä. Aiemmin Vuoksen pintaa korkeammalla ollut järvi jäi nyt 5,5 metriä Vuoksen alapuolelle. Järviä erotti Kiviniemen kannas.
Historiankirjoissa on pohdittu paljon, syntyikö Taipaleenjoki ihmisen auttamana. Näin vihjaa muun muassa Zacharias Topelius Maamme-kirjassaan. Suvannon rannat olivat viljavia ja järven laskua oli ainakin suunniteltu viljelymaan pinta-alan lisäämiseksi. Vedenpinnan laskemien paljasti rannoille viitisen tuhatta hehtaaria viljelykelpoista maata.
Pian Suvannon laskemisen jälkeen ryhdyttiin haaveilemaan suorasta vesiyhteydestä Vuoksesta Suvannon kautta Laatokkaan. Kiviniemen kannasta ryhdyttiin kaivamaan, ja vuonna 1857 kaivannon portit avattiin. Tässä vaiheessa Suvannon pinta oli jo seitsemän metriä alempana kuin Vuoksen pinta. Kiviniemen kannaksen avaaminen laski Vuoksen pintaa alkuvaiheessa vain 3,5 metriä, mutta vuonna 1910 Vuoksen pinta oli jo viisi metriä alempana kuin 1857. Vuoksen koko virtaus ohjautui Suvantoon ja edelleen Taipaleenjokea pitkin Laatokkaan. Käkisalmeen menevä pohjoinen uoma kuivui lähes kokonaan, millä oli tuhoisia seurauksia Käkisalmen elinkeinoille. Samoin kuivui Vuoksen eteläinen lasku-uoma Heinjoen kautta.
Geologi Matti Saarnisto luonnehtii Vuoksen laskemista vertaansa vaille olevaksi, ihmisen aiheuttamaksi luonnonkatastrofiksi.
Lähteet:
Matti Saarnisto: Karjalan geologia Karjalan luonnonmaiseman synty teoksessa Viipurin läänin historia I Karjalan synty 2014
Matti Saarnisto: Haastattelu 19.9.2024
Pertti Vakkilainen: Taipaleenjoen synty ja kehitys. Haettu osoitteesta http://www.sakkola.fi/tutkimukset/suvannon-lasku-1818.html
